Kotimaa |

Ikääntyneiden netin käyttö kasvaa kohisten

Suomalaisten internetin käyttö yleistyy vanhimmissa ikäryhmissä. Eniten netin kulutus kasvaa ikääntyneillä ja keski-ikäisillä. Nuorilla sen ei juuri enää ole mahdollista lisääntyäkään.

Päivittäin internetiä käyttävien osuus ikäryhmittäin-tilasto.
Kuva: YLE / Grafiikka

Kaikkien suomalaisten internetin käyttö on kasvussa. Vanhimmissa ikäryhmissä muutos on kuitenkin nopeinta.

Eniten netin käyttö kasvaa 65 - 74 -vuotiaiden ryhmässä. Netissä käyminen on kasvanut heillä vuodessa kymmenesosan Tilastokeskuksen mukaan. Myös 55 - 64 -vuotiaiden ikäryhmien nettivierailut ovat kasvaneet lähes samaa tahtia.

Näissä ikäryhmissä nettiä ei välttämättä käytetä päivittäin, mutta 55 - 80 prosenttia esimerkiksi 55 - 74 -vuotiaista käyttää nettiä ainakin toisinaan.

Useita kertoja päivässä tapahtuvat intenetissä vierailut ovat lisääntyneet eniten keski-ikäisten ryhmissä.

Nuorimpien ryhmissä käyttö ei juuri voi enää lisääntyä, koska lähes kaikki käyttävät nettiä, ja päivittäinen kasvu on vain pari prosenttiyksikköä vuodessa.

Netistä on tullut suomalaisille arkinen väline. Eniten luetaan sähköpostia, sen jälkeen yleisintä on verkkolehtien ja uutispalvelujen sivujen luku.

Kolmannneksi yleisintä asioiden hoito muun muassa verkkopankissa. Seuraavaksi yleisintä on tiedonhaku esimerkiksi palveluista, viranomaisilta ja matkoista sekä muu yleinen tiedonhaku.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä