Ikäihmiset innostuivat tietokonepeleistä
Tietokonepeleistä puhutaan usein lasten ja nuorten tai korkeintaan aikuisten miesten harrastuksena. Kuitenkin yhä useampi ikäihminenkin käyttää jo sujuvasti tietokonetta ja vähintäänkin useimmista koneista tutun pasianssin pelaaminen on tullut tutuksi.
Raahelaisille Pirkolle ja Jaakolle pelimaailma aukesi, kun digiboksin valikosta löytyi puolivahingossa Tetris-peli, jossa televisioruudun ylälaidasta tippuvat palikat on saatava järjestykseen.
Pelaaminen kiinnosti ensiksi lähinnä Pirkkoa, mutta pian Jaakkokin innostui palikoiden järjestelemisestä.
Aluksi piti kuitenkin päästä kärryille siitä, missä pelissä on kysymys.
- Sieltä vain tuli palikkaa toisensa perään ja minä mietin, että mitähän tässä pitää oikein tehdä. Ei tähän peliin saanut vinkkejä television ohjekirjasta, Pirkko kuvaa pelaamisen alkuvaikeuksia.
Lopulta, kun televisio oli saatu kertaalleen sekaisinkin, idea alkoi selvitä ja innostus kasvaa.
- Aamulla Jaakko kaikessa hiljaisuudessa istuu olohuoneessa ja yrittää tehdä oikein hyvää tulosta, Pirkko kuvailee miehensä pelaamisharrastusta.
- Entisaikaan televisiosta piti katsella kaikki uutislähetykset, mutta nyt niillä ei ole enää niin väliä, hän naurahtaa.
Pasianssia pelaamalla voi kurkistaa tulevaisuuteen
Monen ikäihmisen suosikkeihin kuuluvat esimerkiksi Windowsissa mukana tulevat pikkupelit kuten pasianssi tai miinaharava. Niiden avulla on hyvä harjoitella myös hiiren käyttöä.
Tamperelaisen Mukanetin atk-tutorina toimiva Raili Pöllänen viettää usein hetken pasianssin ääressä.
- Jos menen vaikkapa kissanäyttelyyn, niin saatan pelata pasianssin ennakolta. Jos se menee läpi, menee myös näyttelyssä hyvin.
Yhä useampi seniori käyttää konetta sujuvasti
Perinteisesti seniorikansalaisten kohdalla on korostettu vaikeuksia sopeutua teknistyvään yhteiskuntaan, mutta toisenlaisia tarinoitakin alkaa kuulua ja yhä useampi ikäihminen hallitsee koneenkäytön perustasoa paremmin.
- Kun tekniikka on hallussa sen parissa voi pitää hauskaa ja kokea kaikenlaisia elämyksiä, toteaa Tampereen yliopiston hypermedia professori Frans Mäyrä.
Tietokoneella pelaaminen on usein myös sosiaalista toimintaa. Kun toinen pelaa, toinen voi antaa vierellä neuvoja seuraavasta siirrosta. Frans Mäyrän mukaan näin on ollut tietokonepelien kivikaudesta alkaen.
- Jo ensimmäisiä pelikonsoleita, joissa ei edes ollut moninpelimahdollisuutta, pelattiin vierustoverin kanssa vuoronperään. Toinen saattoi myös lukea ohjeita tai olla pelaajalle "kartanlukijana".
Tulevaisuudessa pelimarkkinoille tulee Frans Mäyrän mukaan entistä enemmän pelejä, jotka ovat suunnattuja mahdollisimman erilaisille pelaajille. Esimerkiksi tuttujen seurapelien digitaaliset versiot kasvattavat jatkossakin suosiotaan.
Kenties markkinoille saadaan piankin karaokepelistä humppaversio vaikkapa päivätansseja ryydittämään.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.