Ulkonäkökysymys on usein hankala ja arka keskustelun aihe. Varsinkin jos kyse on omasta ulkoisesta olemuksesta. Miksi? Siksikö, että suurin osa meistä on tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä? Vai siksi, että jos geeniperimä tai taitava kirurgi on onnistunut muovaamaan kehon ja kasvot riittävä kauniiksi, niin olisihan yleisesti paheksuttavaa osoittaa olevansa tyytyväinen itseensä.

Syntymä

Totuus lienee, että kukaan meistä ei itse voi vaikuttaa siihen, millaisena tähän maailmaan synnymme.

Mutta se lienee myös kiistatta todistettu, että jotkut ovat syntyessään ns. kauniita lapsia. Asianosaisen kannalta huono puoli on se, että tuskin koskaan vastasyntynyt itse tiedostaa oman kauniin ulkonäkönsä. Toki jälkeenpäin asian voi itsekin tarkistaa valokuvista, jos niitä joku on vaivautunut näpsimään.

Se, että on syntynyt kauniina, ei suinkaan aina takaa sitä, että jatkossakin kauneutta riittäisi ja toisinpäin. Moni tunnettu kaunotar on haastatteluissa sanonut, että lapsena he olivat kovinkin "persoonallisen" näköisiä, mutta sitten myöhemmin tapahtui jotain.

Nuoruus

Ei kai liene suurikaan salaisuus, että monet ovat teini-iässä olleet kovinkin tyytymättömiä ja epävarmoja omasta ulkonäöstään.

Murheita aiheuttaneita seikkoja tuskin kannattaa luetella, sillä listan pituus saattaisi näännyttä lukijan. Toinen olennaisesti nuoruuteen ja ulkonäköön liittyvä kummallisuus on se, että nuorena ihminen on suunnattoman ilonen siitä, jos joku erehtyy luulemaan häntä ikäistään vanhemmaksi. Voi kuinka itsetuntoa hivelee se, jos onnistuu pujahtamaan vaikkapa ravintolaan alaikäisenä. Tai joku vastakkaisen sukupuolen edustaja ihailee kypsää ulkoista olemusta.

Voi kunpa ihmiset tuolloin tietäisivät, kuinka nopeasti asia kääntyy täysin ylösalaisin.

Keski-ikä

Kun mainitsee sanan keski-ikä, monen otsalle kihoaa hikikarpaloita. Syyt voivat olla sekä fysiologisia että psyykkisiä.

Totuushan on, että keski-iässä sekä keho että mieli muuttuu, ja joskus olo tuntuu kovin kuumalta. Myös tietoisuus siitä, että on elämässään ohittanut arvioidun puolimatkan krouvin saattaa aiheuttaa tukalan olon. Missä on se jäntevä, lihaksikas, pyykkilautavatsainen ja tuuheatukkainen nuorukainen? Tai mihin katosi se kiinteäpovinen, notkea, kuulasihoinen ja hoikka nuori nainen. Vastaus: ei hän ole kadonnut mihinkään. Ihminen vain on rakennettu sellaiseksi, että ikääntyminen ja sen aiheuttamat muutokset kehossa ja mielessä ovat vääjäämättömiä.

Yksilölliset erot tosin saattavat olla huomattaviakin. Joitain aika yksinkertaisesti kohtelee armollisemmin kuin toisia. Oman toiminnan osuutta väheksymättä. On kovin helppoa leipoa itsestään ikäloppu holtittomilla elintavoilla. Toisaalta, moni pyrkii hampaat irvessä säilyttämään ulkonäkönsä keinotekoisen nuorekkaana huomatakseen, että luonto vie lopulta voiton.

Armahda itsesi

Kuinka meidän sitten tulisi suhtautua ikääntymiseen ja ulkonäkömme muutoksiin?

Neuvojista ei todellakaan ole puutetta, joten en aio liittyä heihin, joilla tuntuu olevan näppärät konstit kaikkeen. Mutta voisiko itsensä armahtamisessa olla siemen henkiseen tasapainoon ja itsensä hyväksymiseen? Hyväksytään se tosiasia, että ajan kulkua emme voi pysäyttää emmekä hidastaa ja vuodet vain tekevät tehtävänsä ja sillä siisti.

Toki omilla valinnoillamme ja toimillamme voimme osittain vaikuttaa elämämme laatuun ja sisältöön. Toisalta olisi turhanaikaista jeesustelua väittää, että ketään keski-ikäistä ei hivelisi ulkonäön kehuminen.

Kuinka moni tyttärensä kanssa ravintolassa juhlinut keski-ikäinen nainen on saanut uutta virtaa elämäänsä kuullessaan, että hän ja hänen tyttärensä täytyy olla siskoksia eikä suinkaan äiti ja tytär. Kuinka kaunista. Mitkä sitten lienevät sanojan motiivit - jääköön moisen pohtiminen toiseen kertaan.

Ikäisensä näköinen

Yleistäminen on vaarallista, mutta silti rohkenen väittää, että aika moni mies on joutunut kiusalliseen tilanteeseen, kun nainen on kysynyt miehen mielipidettä omasta ulkonäöstään. Kuinka vastata? Vastatako niin kuin kysyjä haluaa vai kertoako totuus? Ensimmäisen vaihtoehdon valitessaan mies pääsee todennäköisesti helpommalla. Toisaalta, liioitteluun ei kannata sortua, sillä sen kohde havaitsee varsin nopeasti.

Entäpä totuuden kertominen ? Olisiko loukkaavaa ja mieltä pahoittavaa, jos vastaisi, että olet kaunis ja aivan ikäisesi näköinen. Sillä esimerkiksi keskimäärin 50-vuotias näyttää 50-vuotiaalta.

Toki poikkeuksiakin on - jälleen kiitos kurinalaisen elämän ja taitavan kirurgin.

Mutta miksi oman ikänsä ja ulkonäkönsä hyväksyminen on usein niin vaikeaa? Voisiko selitys löytyä siitä, että iän karttuessa tajuaa sen, että aika täällä maan päällä on rajallinen. Entäpä jospa itsensä hyväksymisen perusta olisikin siinä, että hyväksymme elämämme rajallisuuden. Sehän on kuin draaman kaari - alku, keskikohta ja loppu.

Keskustelu ihmisen iästä ja ulkonäöstä on tunteita ja keskustelua herättävä aihe. Sen todistavat myös aiheesta kirjoitetut lukuista lehtiartikkelit ja radio- ja televisio-ohjelmat. Mutta miten asiaan sitten lopulta pitäisi suhtautua - totuus, valhe, väistö vai jokin muu? Jos vain yksi pitäisi valita, niin olisiko se sittenkin totuus? Olla ikäisensä näköinen. Eihän se oikeastaan kuulosta lainkaan pahalta - eihän?

Harri Nousiainen

toimittaja

YLE Kainuu