Savo

Ilkivallantekijät jälleen liikkeellä Leppävirralla

Vahingontekijät temmelsivät viikonloppuna Leppävirran Junapuistossa. Tihutöitä on tehty kunnassa koko kesän ajan.

Rikottu liikennemerkki Leppävirran Junapuistossa
Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen

Leppävirtaa vaivannut vahingontekojen sarja on jatkunut yhden rauhallisen viikonlopun jälkeen.

Sotkijat olivat liikkeellä jälleen kuluneena viikonloppuna. Ilkivalta kohdistui  tällä kertaa Junapuistoon, jossa muun muassa väänneltiin ja sotkettiin  lasten liikennemerkkejä.  Lisäksi puiston hiekkalaatikko sotkettiin ulosteilla.

Leppävirran taajamassa on sattunut erilaisia, osin vaarallisia vahingontekoja keväästä alkaen. Kunta on luvannut tekijöiden löytämisestä vihjepalkkion.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä