Ilkivalta lisääntyy liikuntapaikoilla - uretaani keskeytti skeittauksen
Lisääntynyt liikuntapaikkojen töhriminen ja rikkominen pakottaa kunnat ja kaupungit lisäämään valvontaa. Joensuussa uusi skeittiparkki sotkettiin viikonvaihteessa uretaani-eristeellä. Paikkoja voidaan joutua sulkemaan jatkuvan sotkemisen takia.
Rampeille suihkutettu uretaanivaahto keskeytti skeittauksen viikonvaihteessa Joensuussa. Mehtimäellä sijaitsevan skeittiparkin käyttäjiä tihutyö harmittaa ja ihmetyttää.
- Ei siinä ole minun mielestä mitään järkeä, koska tekijät voivat olla sellaisia, jotka itsekin käyttävät tätä. En oikein ymmärrä, rullalautailemassa oleva Alexi Kosonen pohtii.
- Nyt näyttää paremmalta kuin mitä kuvissa heti tapahtuman jälkeen. On täällä onneksi saatu jo vähän siivottua. Ikävää ja käsittämätöntä. Onko skeittaus niin paha asia, että sitä pitää näin sabotoida, Tuure Valtonen ihmettelee.
Mehtimäelle asennetaan valvontakamerat
Joensuun liikuntatoimi ei voi kuin ihmetellä ilkivallantekijöiden kekseliäisyyttä. Polyuretaanivaahto on uusi sotkemismateriaali kaupungin liikuntapaikoilla. Yleistä sen sijaan on tavaroiden rikkominen ja varastaminen, lukkojen tukkiminen ja paikkojen polttaminen.
Näitä tapauksia tulee viikoittain. Tuntuu vain, etteivät ne enää yllätä tai harmita ketään. Odotetaan vain, että kaupunki tulee, korjaa ja siistii.
- Näitä tapauksia tulee viikoittain. Tuntuu vain, etteivät ne enää yllätä tai harmita ketään. Odotetaan vain, että kaupunki tulee, korjaa ja siistii. Mutta jossainhan se raja kulkee, että mihin meidän resurssit riittää. Ennaltaehkäisy olisi huomattavastii fiksumpaa toimintaa, liikuntatoimenjohtaja Timo Heinonen sanoo.
Ilkivallan ja alueen kasvun takia Mehtimäen liikuntakeskusta valvotaan jatkossa kameroilla. Jo ahtaaksi käyneessä ulkoskeittiparkissa lautailevat osaavat myös katsoa peiliin.
- Täällä on melkein aina sotkuista. Tämä on vähän kuin Joensuun toinen kaatopaikka. Yhtenä päivänä kavereiden kanssa siivottiin, ettei parkki lähde alta. Tämä on kuitenkin ainut parkki Joensuussa ja lähistöllä, potkulaudalla liikkeellä oleva Paavo Utriainen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Kaksi sairaalaan henkilöauton ulosajosta Rääkkylässä
Henkilöauto suistui Rasisalontieltä Rääkkylässä. Mies ja nainen on kuljetettu sairaalahoitoon.
Tulipalossa kärsinyt makasiini tulossa myyntiin
Liikennevirastolla ei ole käyttöä tulipalossa pahoin tuhoutuneelle Joensuun makasiinirakennukselle. Jäljellä oleva rakennusosa ja tontti aiotaan laittaa myyntiin purkulupa-asioiden selvittyä. Makasiini tuhoutui tulipalossa lokakuussa 2012.
Sevettijärveläiset tutustuivat Selkien kouluun
Selkien kylä Kontiolahdessa on saanut kaukaisia vieraita. Kolttasaamelaisen Sevettijärven koulun oppilaat saapuivat tutustumaan kouluun, kylään ja Pohjois-Karjalaan. Kolttasaamelaiset ovat pieni alkuperäiskansa, joita asuu Suomen lisäksi Venäjällä ja Norjassa. Koltan kieltä puhuu enää mutama sata ihmistä Sevettijärven kylässä.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Tuulivoima kiinnostaa, mutta myllyjä pitää vielä odottaa
Lähimpänä toteutumista on UPM:n Lieksaan suunnittelema seitsemän voimalan tuulivoimapuisto. Hankkeita on vireillä myös Joensuun ja Juuan suunnalla. Sen sijaan Ilomantsin tuulivoimalahankkeen paikalliset puhalsivat kumoon.
Ilosaarirock houkuttelee porttien suojaan ilmaisella majoituksella
Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock tarjoaa ilmaisen leirintäaluemaijoituksen heinäkuussa 1000:lle ensimmäiselle pohjoiskarjalaiselle nuorelle. Tempauksella tapahtuman järjestäjät haluavat rauhoittaa festivaaliporttien ulkopuolista elämää. Viranomaisten arvion mukaan Laululavan ympäristössä Linnunlahdella juhlii viikonloppuna jopa 5000-10 000 ihmistä.
Joensuun murhaoikeudenkäynti voi venyä ensi viikkoon
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan poikkeuksellista rikosvyyhtiä. Oikeus tarvitsee todennäköisesti lisäaikaa jutun käsittelyyn. Syytettynä on 12 henkilöä, ja rikosnimikkeistä vakavin on murha.
Käsintehty ruislimppu maistuu suomalaiselle
Perinteinen käsintehty ruislimppu voi olla hyvä bisnes. Esimerkkinä on nurmeslainen Porokylän leipomo, joka parhaillaan kaksinkertaistaa tilojaan. Leipomo myy noin kolme miljoonaa ruislimppua vuodessa ja uskoo määrän kasvavan edelleen.
Siviilipoliisi valvoo nyt ajotapaasi – "kiihdytykset ja kiilaamiset pyritään havainnoimaan salaisesti"
Poliisi käyttää tunnuksettomia autoja entistä enemmän ajotavan valvontaan, kertoo liikkuvan polisiin Kuopion yksikön ylikomisario. Tunnuksettomat poliisiautot tarkkailevat esimerkiksi kaahailua, kiilailua ja turvavälejä.
Riku-karhu, muflonit ja emut kiinnostavat Kiteen eläinpuistossa
Kiteen eläinpuisto tarjoaa kahden kilometrin mittaisen luontopolkunsa varrella paljon nähtävää ja koettavaa. Suomen neljänneksi suurimassa eläinpuistossa löytyy yli 50 lajia ja parisataa yksilöä. Ehdoton vetonaula on yli 300 kiloinen Riku-karhu, mutta myös emut, nandu, muflonit ja alpakat kiinnostavat.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ilkivaltaa kammova
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoensuussa on ilkivalta jatkuvaa. Miksi ei nuoria työttömiä laitettaisi siivoamaan ilmaisen toimeentukipotin sijaan? Kun siivoaisivat ilkivallan jälkiä, niin joku heräisi siitäkin porukasta pohtimaan miten saataisiin estettyä jatkuva ilkivalta.
Nuorille pitäisi siirtää vastuu paikkojen siivoamisesta ja korjaamisesta. Joensuussakin ilkivalta syöpi verovaroja tärkeimpien asioiden toteuttamiselta.
Mistä muuten nuorilla on rahaa autoihin ja jatkuvaan ralliin yöllä Joensuun keskustassa?
Alppe Liigalainen
Ilmoita asiattomasta kommentista"Odotetaan vain, että kaupunki tulee, korjaa ja siistii"
Naurettava kommentti kaupungin puolesta. Kaupunki ei ole tehnyt näille uretaaneille mitään. Päinvastoin siivoaminen on jäänyt harrastajien vastuulle. Suurin osa uretaanista siivottiin heti kun tieto saatiin perille eli seuraavana päivänä. Niin ja omilla työkaluilla ja jätesäkitkin piti itse käydä ostamassa. Joensuun kaupunki hoitaa homman...