Ilmainen pornokanava hermostuttaa Ruotsissa
Osa Ruotsin Tornionlaakson asukkaista on hermostunut uudesta ilmaisesta pornotv-kanavasta, kertoo Ruotsin televisio SVT.
Suomessa kanavan lähetykset alkavat kello 24, mutta Ruotsissa aikaeron takia jo kello 23.
SVT:n haastattelema Haaparannan kunnanneuvos Gunnel Simu on huolissaan siitä, että illalla kotiin tulevat lapset saattavat vahingossa nähdä kanavan ohjelmistoa.
AdultTV-kanavan taustayhtiön ATV-tuotannon toimitusjohtaja Jukka Aalto sanoo SVT:lle, että kanavan voi estää näkymästä lapsilta laittamalla digiboksin lapsilukon päälle.
Pornokavana alkoi näkyä antenniverkossa ilmaisena tammikuun 13. päivä. Kanavalla on ohjelmaa torstaista sunnuntaihin kello 24-02. AdultTV muuttuu maksulliseksi kevään aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Lapin TE-toimiston johtajaksi Marja Perälä
Lapin työ- ja elinkeinotoimiston johtajaksi on nimitetty YM Marja Perälä. Perälä on aikaisemmin toiminut johtajana mm. Ranuan ja Rovaniemen TE-toimistoissa sekä Lapin TE-keskuksessa.
Nainen rimpuili poliisia vastaan
Rovaniemellä nainen sai tuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä. Nainen yritti vastustaa väkivalloin, kun poliisi laittoi häntä putkaan.
Jope Ruonansuu tähdittää Taivaan tulia - katso kuvat
Taivaan tulien kolmannen tuotantokauden kuvaukset ovat käynnissä Kemijärvellä. TV2:den suosikkisarja Taivaan Tulia kuvataan koko kesä. Uusi kolmas tuotantokausi alkaa televisiossa lokakuussa 2013.
Raportti: Ylikalastus uhkaa Tenon lohta
Tuoreen tutkimuksen mukaan ylikalastus uhkaa Tenon lohikantoja. Suomalais-norjalaisen kalantutkimusryhmän mukaan Tenojoen lohikantojen pyyntiaste yhdessä merikalastuksen kanssa on joillakin jokiosuuksilla hyvin korkea, jopa 90 prosenttia.
Rovaniemi syrji nuoria kesätyöhaussa
Apulaisoikeuskansleri on huomauttanut Rovaniemen kaupunkia ulkopaikkakuntalaisten nuorten syrjimisestä kesätyöhaussa. Sittemmin Rovaniemi on muuttanut käytäntöään.
Kittilän tulvahuippu viikonloppuna
Ounasjoen vesi nousee huippuunsa näillä näkymin viikonloppuna. Suomen ympäristökeskus arvioi, että tänä vuonna virtaama jää yli 100 kuutiometriä sekunnissa vahinkorajasta.
KHO hylkäsi kaksi kaavavalitusta
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kaksi valitusta, jotka tehtiin maakuntakaavapäätöksistä Lapissa. Yksi hylätty valitus koski Tunturi-Lapin ja toinen Itä-Lapin aluetta.
Lapsipornosta sakkoja
Rovaniemeläinen mies levitti lapsipornoa internetissä. Mies sai käräjäoikeudessa 60 päiväsakkoa ja menetti tietokoneensa.
LK: Arina luopumassa kylpylähotellihankkeesta
Osuuskauppa Arina on luopumassa Rovaniemen Valionrantaan suunnitellusta kylpylähotellihankkeesta, kertoo sanomalehti Lapin Kansa.
Rovaniemi nosti opiskelijoiden asumistukea
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies huomautti Rovaniemen kaupunkia siitä, että se piti opiskelijoita muita huonommassa asemassa asumistuen myöntämisperusteissa. Kaupunki ratkaisi ongelman siten, että se nosti opiskelijoiden hyväksyttävät asumismenot muiden tasolle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.