Ilmaston lämpeneminen kriisirajalla
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen on jo lähivuosina pisteessä, josta ei ole enää paluuta. Poliitikoista, yliopistotutkijoista ja yritysjohtajista koottu tutkimustyöryhmä varoittaa, että pahimmillaan kriisipiste saavutetaan jo alle 10 vuodessa, The Independent -sanomalehti kertoo.
Amerikkalaisten, australialaisten ja brittiläisten asiantuntijoiden ryhmä pitää kriisirajana sitä hetkeä, kun maapallon keskilämpötila nousee vuoden 1750 lukemista kaksi astetta. Vertailuajankohta on määritelty aikaan ennen teollista vallankumousta.
Tutkijoiden mukaan keskilämpötila on jo nyt, 255 vuoden kuluessa, noussut 0,8 astetta. Pelivaraa olisi näin enää hieman runsaan asteen verran, joskin keskilämpötilan nousua edelleen on odotettavissa myös takautuvasti.
- Kysymyksessä on ekologinen aikapommi, tutkimusryhmän vetäjiin kuulunut Britannian entinen liikenneministeri Stephen Byers kuvaili.
Työryhmän toinen puheenjohtaja oli yhdysvaltalainen republikaanisenaattori Olympia Snowe.
Lämpötilan nousu aiheuttaa tutkimuksen mukaan muun muassa pulaa juomavedestä, tauteja, merenpinnnan kohoamista, kuivuuden lisääntymistä, metsien katoamista ja maatalouden ongelmien kiihtymistä.
Tutkimusraportissa muun muassa kehotetaan kaikkia G8-maita tuottamaan vähintään neljännes sähköstään uusiutuvista energialähteistä vuoteen 2025 mennessä sekä tuplaamaan vähähiilidioksidisten teknologioiden tutkimusmäärärahansa viiden vuoden kuluessa.
"Meeting the Climate Challenge" -tutkimuksen koostivat brittiläinen Institute for Public Policy Research, yhdysvaltalainen Centre for American Progress ja australialainen Australia Institute. AFP
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Helakanvihreä päästää valon läpi
Kasvien alkukesästä vaaleanvihreät lehdet tummentuvat suven aikana. Helakka vihreys vaihtuu syvään vehreyteen parissa viikossa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Taimenet eivät malta lähteä purosta merille
Kunnostettu Longinoja Helsingissä kelpaa malliksi koko Suomen puroille. Longinojaan istutetut taimenet viihtyvät uomassa jopa niin hyvin, etteivät ne lähde välttämättä merelle vaeltamaan lainkaan.
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä Suomessakin
Ilmatieteen laitos arvioi, että tuulet saattavat puhaltaa aiempaa lujemmin myös meillä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa roudan muodostumiseen.
Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa
82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.