yle.fi


Olet tässä

Suomen pääneuvottelija kannattaa kansallista ilmastolakia

julkaistu 7.9.2009 klo 08:59, päivitetty 8.9.2009 klo 09:04

Suomen ilmastopolitiikan pääneuvottelija Sirkka Haunia kannattaa ajatusta Suomen kansallisesta ilmastolaista. YLEn Aamu-tv:ssä maanantaina vieraillut Haunia edustaa Suomea Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa.

Tästä syksystä on tulossa ilmastopoliittisesti erittäin tärkeä. Esimakua saatiin viikonloppuna, kun Helsingissä järjestettiin mielenosoitus kansallisen ilmastolain puolesta.

- Mielestäni ajatus kansallisesta ilmastolaista on hyvä. Siinähän pysytään ajan tasalla siitä, miten oma kansallinen ohjelma etenee, Haunia kertoo.

Syksyn ilmastopoliittiset keskustelut huipentuvat joulukussa Kööpenhaminassa järjestettävään ilmastokokoukseen, jonka menestykseen Haunia uskoo. Yksi kokouksen suurimmista haasteista on saada kehitysmaat mukaan ilmastotalkoisiin.

- Ongelmanahan ovat suuret kehitysmaat, kuten Etelä-Afrikka, Brasilia, Kiina ja Intia, joiden päästöt kasvavat vauhdikkaasti. Ja jos me lyhyessä ajassa haluamme saada päästöjen vähennyksiä aikaan niin näihin maihin meidän on myös keskityttävä, Haunia toteaa.

Yhdysvalloille annettava aikaa

Kööpenhaminan neuvotteluja odotellessa kuumimmaksi kysymykseksi on nousemassa, mitä Yhdysvallat ja Barack Obama ovat mahdollisesti tuomassa neuvottelupöytään. Yhdysvaltain uusi hallitus on tarjonnut selvästi EU:ta pienempiä vähennyksiä.

- EU:n mielestä tämä ei kuitenkaan ihan riitä. Mutta tässähän pitää muistaa, että on kysymys maasta, joka on ollut Kioton ulkopuolella. Ehkä meidän pitää antaa heille vähän aikaa, hän kehottaa.

Päästöjen vähentämisessä ei säästämisen varaa

EU:ssa yhteisen ilmastopoliittisen äänen löytäminen taantuman aikaan on vaatinut myös aikaa ja keskusteluja.

- Mehän kävimme tämän taiston jo viime vuonna. EU vähentää päästöjä 20 prosenttia, tapahtuu Kioton ilmastosopimuksessa mitä tahansa. Paljon rahaahan siihen tarvitaan ja maat ovat jo nyt sisäistäneet sen, että ilman mittavaa tukipakettia me emme saa teknologian siirtymää aikaiseksi. Tämä on se menoerä, jossa ei voida säästää, Haunia sanoo.

YLE Uutiset

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot