Grönlannin sulaminen kiihtyy
Jäätikkö on sulanut Grönlannin kaakkoisrannikolla. Kuva on otettu elokuussa 2009.
Kuva: EPA / Nick Cobbing / Greenpeace
Grönlannin jäämassa sulaa yhä kiihtyvällä vauhdilla, kertoo tiedelehti Science. Nykyvauhdilla Grönlanti menettää jäätä keskimäärin yli 270 kuutiokilometriä vuodessa.
Grönlannin tilanteesta on tehty kaksi toisistaan riippumatonta tutkimusta, jotka antavat samansuuntaisen kuvan sulamisnopeudesta.
Syitä sulamisen kiihtymiseen on kaksi. Toisaalta jäätikkö sulaa pinnalta auringon lämmön vaikutuksesta. Toisaalta jäätikön eri osat ovat alkaneet liikkua jäätikön sisäisten sulavesivirtojen vaikutuksesta, mikä lisää jäämassan murenemista. Sulamiseen vaikuttaa myös ympäröivän meriveden lämpeneminen.
Jäämassojen sulaminen nopeuttaa meriveden nousua. Tutkijat ovat laskeneet, että vuosina 2000 - 2008 maailman merien pinnat ovat nousseet Grönlannin sulamisen vaikutuksesta keskimäärin 0,46 milliä vuodessa. Sulaminen on kuitenkin lisääntynyt ja vuodesta 2006 lähtien vaikutus on ollut jo 0,75 milliä vuodessa.
Sulamisen kiihtyminen havaittiin ensi kerran vuonna 1996. Tutkijat ovat todenneet, että samaan aikaan sademäärä Grönlannissa on kasvanut. Lisääntynyt, jääksi muuttuva lumimäärä on korvannut osan sulamisesta. Jos sademäärä olisi pysynyt entisellään, Grönlannin jäämassan kato olisi ollut kaksinkertainen.
Vuodesta 2000 lähtien Grönlanti on menettänyt 1 500 kuutiokilometriä jäätä, mikä on nostanut merenpintaa puolisen senttiä.
Jos koko Grönlanti sulaisi, vaikutus olisi seitsemän metriä.
Jään sulaminen pinnalta on itseään kiihdyttävä ilmiö, sillä sula vesi imee itseensä enemmän lämpöä kuin jää, joten sulaminen nopeutuu jatkuvasti, sanoo tutkimuksen tekoon osallistunut Utrechtin yliopiston tutkija Michiel van den Broeke BBC:n haastattelussa.
YLE Uutiset