Ulkoministerit vetoavat lehdissä ilmastoneuvottelujen puolesta
Ympäristöjärjestö Greenpeace vetosi että Alankomaiden pääministeri Jan Peter Balkenende pyrkisi vahvaan sopimukseen Kööpenhaminan ensi kuussa alkavassa ilmastokokouksessa. Järjestö asetteli tänään tuhansia kenkiä aukiolle Haagin keskustassa.
Kuva: EPA / Phil Nijhuis
Joukko eurooppalaisia ulkoministereitä on lähettänyt lehtiin yhteisen artikkelin, jossa he henkilökohtaisesti sitoutuvat asettamaan ilmastonmuutoksen estämiseen tähtäävät neuvottelut etusijalle. Allekirjoittajien joukossa on myös Suomen ulkoministeri Alexander Stubb.
Uilkoministerit toivovat, että Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa saavutettaisiin kunnianhimoinen ja oikeudenmukainen sopimus.
Kokouksessa on sovittava välittömistä keinoista ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Sopimuiksen tulee myös tukea kehitysmaita, jotta ne kykenevät selviämään ilmastonmuutoksesta, ulkoministerit kirjoittavat.
Ministerit varoittavat, että hillitsemätön ilmastonmuutos nostaisi maapallon keskilämpötilaa jopa neljällä asteella, millä olisi valtavat inhimilliset ja myös ulkopoliittiset seuraukset.
Useisiin johtaviin sanomalehtiin lähetetyn kirjeen ovat allekirjoittaneet Stubbin lisäksi ulkoministerit David Miliband (Britannia), Carl Bildt (Ruotsi), Per Stig Möller (Tanska), Bernard Kouchner (Ranska), Miguel Angel Moratinos (Espanja) ja Guido Westerwelle (Saksa).
Kansainväliset arviot Kööpenhaminan ilmastokokouksesta ovat viime aikoina kallistuneet siihen suuntaan, ettei neuvotteluaika riitä selkeästi päästöjä vähentävän sopimuksen solmimiseen, vaan neuvotteluissa olisi otettava lisäaikaa ensi vuodelle. Kööpenhaminassa laadittaisiin vain poliittinen sopimus yhteisestä aikomuksesta vähentää ilmastopäästöjä.
YLE Uutiset