Luonto |

Ilmastoskeptikkojen kärkinimi luovutti: "Se lämpenee sittenkin"

Yhdysvaltain tunnetuimpiin ilmastonmuutoksen kiistäjiin kuulunut Richard Muller on muuttanut mieltään. Hän on todennut ilmaston lämpenemisestä tehtyjen tutkimusten olevan virheettömiä.

Muller haki tutkimuksissaan vahvistusta ilmastonmuutoksen kiistäjien kahdelle tärkeimmälle väitteelle. Niiden mukaan ilmaston lämpenemistä kuvaavien säähavaintoasemien tulokset ovat epäluotettavia ja että kaupungeissa olevien havaintoasemien lukemia häiritsee rakennuksiin kertyvä lämpö.

Mullerin johtama tutkijaryhmä tuli kahden vuoden tutkimusten jälkeen tulokseen, että havaintoasemat ovat luotettavia. Kaupunkien lämpösaarekkeista hän totesi, että ne kyllä keräävät lämpöä, mutta lämpötilat nousevat muihin alueisiin nähden vastaavalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan Muller totesi maapallon mantereiden lämpötilojen nousseen yhden celsiusasteen 1950-luvulta lähtien.

Valtaosalle ilmastotutkijoista Mullerin tuloksissa ei ole mitään uutta.

Muller sai julkisuutta käsityksilleen, koska republikaanipuolueen oikeistosiipi, ns. teekutsuliike tuki hänen tutkimuksiaan. Tukijoihin kuului myös Charles Koch Foundation, rahasto, jonka taustalla on mm. öljy-yhtiön omistavat Kochin veljekset.

Muller sai innoituksensa tutkimuksiinsa parisen vuotta sitten tapahtuneesta ns. climategatesta, jossa brittiläisten ilmastostutkijoiden väitettiin vääristelleen tutkimustuloksiaan. Hän myös uskoi, etteivät ns. valtavirtaa edustavat ilmastotutkijat kohdistaneet työhönsä tieteelle olennaista kriittisyyttä.

Koch Foundation kommentoi Mullerin mielenmuutosta tiedotteessaan, jossa se huomauttaa, ettei Muller tutkinut merien lämpötilan muutosta tai lämpenemisen syytä.

Muller itse on nyt sitä mieltä, että ihmisen aiheuttamia kasvihuonekaasujen päästöjä on syytä vähentää, koska ne voivat johtaa katastrofaaliseen ilmaston lämpenemiseen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä