Luonto |

Ilmastotutkija: Jos metaani vapautuu ilmakehään, niin peli on pelattu

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapalan mukaan ilmastonmuutos on tapahtunut nopeammin kuin kukaan on osannut edes kuvitella. Kukaan ei myöskään tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Video: Melting ice in Greenland.
10:40
Pohjoinen jäätikköalue sulaa kiihtyvällä vauhdilla. Aiempien laskelmien mukaan alueelle povattiin jäätöntä kesää vuosisadan kuluttua, nyt jo 20-30 vuoden kuluttua. Rohkeimpien arvioiden mukaan jäätön kesä voisi olla jo kolmen vuoden päästä. Mitä pohjoisen jääalueille, arktiselle alueelle, oikein tapahtuu - siihen kävi vastaamassa erikoistutkija Jari Haapala Ilmatieteen laitokselta. Video: Yle

Ylen Aamu-tv:ssä tiistaina vieraillut Haapala sanoo, että suurimmat muutokset ilmastossa ovat tapahtuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ilmastossa on aina ollut suurta vaihtelevuutta. Välillä on ollut kylmiä vuosia, välillä lämpimiä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana on nähty selvä pohjoisten alueiden jään sulamisen trendi.

- Olemme hyvin vahvasti sitä mieltä, että olemme ylittäneet luonnollisen vaihtelun rajat. Näitä asioita ei voi enää millään muulla selittää kuin ilmaston lämpenemisellä, Haapala sanoo

Pohjoisen jääpeitteestä on tullut jo niin ohutta, että jää ei enää selviä sen kesän sulamiskauden yli.  Monivuotista napajäätä ei enää muodostu. Tutkijan mukaan jo parin vuosikymmenen kuluttua on todennäköistä, että kesät ovat kokonaan jäättömiä.

Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos. Sitten on ihmisiä, jotka laukovat mielipiteitä.

Suurin maailmanmullistus siten jääkauden

Jäämeri on mitä todennäköisimmin ollut täysin jäätön 120 000 vuotta sitten. Nyt menossa on Haapalan mukaan suurin muutos, mitä maapallolla on viimeisen jääkauden jälkeen tapahtunut.

Haapalan suurimpana huolena ja todennäköisimpänä uhkakuvana on ikiroudassa sitoutuneena olevan metaanin vapautuminen ilmakehään

- Metaani on kasvihuonekaasu ihan niin kuin hiilidioksidi, mutta on noin 50 kertaa voimakkaampi. Jos se vapautuu ilmakehään, niin silloin niin sanotusti, peli on pelattu, Jari Haapala toteaa.

Erikoistutkijan mielestä olosuhteet muuttuvat ilmaston voimakkaan lämpenemisen mukana elinkelvottomiksi tällä vauhdilla jo 2100-luvulla. Merijää reagoi ensimmäisenä, sen jälkeen ikirouta ja lopulta Grönlannin jäätikkö. 

- Tämä ei ole mielipide, vaan tämä perustuu minun työhöni. Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos. Sitten on ihmisiä, jotka laukovat mielipiteitä, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapala sanoo.

Haapala antaa kuitenkin toivoa, että mikäli ilmaston lämpenemistä pystytään jollakin keinolla hillitsemään, niin pohjoisen jäämeren tila palautuu ainakin tämänhetkiselle tasolle. 

Keskustele uutisesta 563 kommenttia

Ilmatieteenlaitoksen erikoistutkijan Jari Haapalan mukaan "peli on pelattu, jos ikiroutaan sitoutunut metaani vapautuu". Pelottaako ilmastonmuutos? Mitä sinä olet tehnyt asian korjaamiseksi?

Siirry keskusteluun

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä