Pohjois-Karjala |

Ilosaarirock julkisti nipun kovia nimiä

Ilosaarirock julkaisi perinteisesti Sulonpäivänä ensimmäisen osan eli noin puolet ensi kesän ohjelmasta. Heinäkuussa Laulurinteellä soittavat muun muassa brittiläinen The xx ja Yhdysvalloista saapuva Antony and the Johnsons, joka esiintyy Joensuun kaupunginorkesterin kanssa.

Nainen tanssii Sielun veljet -yhtyeen keikalla Ilosaarirockissa 2011.
Kuva: YLE

Antony Hegartyn johtama yhtye on tehnyt yhteistyötä orkestereiden kanssa ympäri maailmaa, mutta Suomeen mahtipontista projektia ei ole ennen saatu.

Lisäksi Laulurinteellä nähdään punkrock-suuruus Against Me! (USA), kovassa nosteessa oleva, vaihtoehtorockia soittava Pulled Apart by Horses (UK), jamaikalainen reggaetähti Richie Spice (JAM) ja berliiniläinen elektroduo Modeselektor (GER). Monimutkaisemman musiikin ystävien mieliä lämmittää taatusti post-rockiin taipuvan 65daysofstatic-yhtyeen (UK) esiintyminen ja metallifaneja ruotsalaisen Nasumin (SWE) jäähyväiskiertueen rantautuminen Ilosaarirockiin. Balkan-huumaa lietsoo puolestaan itäeurooppalainen Goran Bregovic & His Wedding and Funeral Orchestra (BIH).

Kotimaisista yhtyeistä festivaaliviikonloppuna Joensuuhun saapuvat muun muassa Children of Bodom, Apocapyptica, PMMP, Chisu, Paleface, Pariisin Kevät ja GG Caravan. Festivaalin avaavan Sulo-klubin ohjelma julkaistiin myös kokonaisuudessaan. Klubilla soittavat Michael Monroe, Stam1na, Viikate, Kauko Röyhkä & Narttu ja Haloo Helsinki.

Enemmän lippuja myyntiin

Ilosaarirockin alue kokee ensi kesänä uudistuksia. Festivaalialueen takana olevaa laajaa nurmialuetta otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Uudelle alueelle siirretään festivaalin kolmoslavana tunnettu Sue-teltta. Alueen uudistuksen myötä Ilosaarirockiin on mahdollista myydä aiempaa enemmän lippuja.

Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13. -15. heinäkuuta. Festivaalin lipunmyynti käynnistyy 2. huhtikuuta.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Petri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kazimir: Ilosaari ei tavoittele voittoa lipputuloilla... jos voittoa tulee, ne menee jakoon, joko uusille bändeille, tai muuhun hyödylliseen. Se, että jos lisää lippuja myydään on vaan hienoa, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan taianomaisesta rokista. :)



kazimir

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ensin ajattelin, että hienoa aluetta laajennetaan -> vähemmän ruuhkia. Ostaisiko tällä vuodelle lipun? Sitten luin jutun loppuun...


Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä