Pohjois-Karjala |

Ilosaarirock sujui hyvissä tunnelmissa

Sunnuntaina päättynyt Ilosaarirock sujui rauhallisesti. Joensuun Laulurinteellä järjestetty festivaali huipentui sunnuntai-illalla amerikkalaisen Faith No More -yhtyeen pitkään konserttiin.

Ilosaarirockin yleisöä kesällä 2010.
Kuva: YLE / Milla Holm

Pelastuslaitoksen näkökulmasta rokkiviikonloppua on vietetty varsin levollisesti. Esimerkiksi sairaankuljetus- ja ensihoitotehtäviä oli sunnuntai-iltapäivään mennessä kertynyt viime vuoden rokkia vähemmän.

Poliisilla tehtäviä oli tavanomaisen rokkiviikonlopun verran. Poliisin tietoon ei tullut vakavampia rikoksia tai onnettomuuksia. Rock oli poliisin näkökulmasta katsottuna onnistunut ja hyvin järjestetty tapahtuma.

Poliisitehtäviä oli viikonlopun aikana yhteensä 686 kappaletta, joista Joensuun alueella 415 kappaletta.

Ilosaarirockia seurasi paikan päällä yli 20 000 festivaalivierasta. Rockissa viihtyivät myös useat ikäihmiset. Ilosaarirock on vuosia tarjonnut ilmaisen sisäänpääsyn yli 60-vuotiaille, ja iäkkäämpiä rokkaajia festivaaleilla vierailikin yli 200.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä