Keski-Suomi |

Ilotulitekauppa käy kuumana

Uudet, tiukemmat määräykset ilotulitteiden käytöst eivät näytä vaikuttaneet rakettimyyntiin. Myyjän mukaan on nähtävissä, että raketteja ostetaan yhä myös lasten käyttöön, vaikka ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille on kielletty.

Kuva: YLE Keski-Suomi

Ilotulitekauppa käy nyt kuumimmillaan. Kiristyneet määräykset eivät näytä ainakaan Keski-Suomessa vaikuttavan ilotulitteiden menekkiin. Uusien määräysten mukaan alle 18-vuotiaille ei saa myydä tai luovuttaa raketteja eivätkä alaikäiset saa käyttää ilotulitteita. Edes papatteja ja tähtisadetikkuja ei saa luovuttaa alaikäisille.

Ilotulitekaupassa kuitenkin näkee, että perheet ostavat tulitteita myös alaikäisten käyttöön. Osa ihmisistä myös hamstraa ilotulitteita varastoon, sillä joitakin raketteja on laitettu kiellettyjen listalle, eikä niitä välttämättä ensi vuonna enää saa.

-Aika paljon asiakkaat tulevat perheinä ja kyllä tämä miesten makuun enemmän on. Tietysti sekin ilmiö on selvästi nähtävissä, että vanhemmat ostavat raketteja lapsilleen. Että vaikka me myymme vanhemmille, tietää, että kotona ne päätyvät lasten käsiin ja se on valitettavaa, toteaa Jyväskylän Minimanissa ilotulitteita myyvä Mikko Pohjonen.

-Ihan hyvin on mennyt, ei voi valittaa. Ei hirveästi tämä lama näy, että kyllä tasaisesti perheet ostavat ilotulitteita, kertoo menekistä ilotulitemyyjä Anne Häyrinen Seppälän Prismasta Jyväskylästä.

Tiukat säännöt ja tulitekieltoja

Komisario Juha Mäntynen muistuttaa, että alle 18-vuotias henkilö ei saa pitää hallussaan mitään ilotulitteita. Kielto koskee myös papatteja ja tähtisadetikkuja.

-Raketteja ei saa pitään hallussan myöskään päihtynyt henkilö eikä ilotulitteita voi ampua ilman suojalaseja. Sen lisäksi palo- ja pelastusviranomainen on asettanut kaupungin alueelle ilotulitteiden ampumiskieltoalueen, sanoo Mäntynen.

Jok'ikiseen tähtisadetikkuun poliisi ei luonnollisestikaan ennätä puuttumaan.

-Kyllähän me joudutaan tilannetta katsomaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Suojattavat intressit ovat ihmisten terveys ja omaisuus. Että sikäli joudutaan katsomaan varmaan hyvin kokonaisuus huomioon ottaen, linjaa Mäntynen.



















Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä