Ilvesten erillislaskennat jatkumassa
Ilvesten määrästä eri puolella maata saadaan tarkempaa tietoa mahdollisesti ensi talvena. Erillislaskentaa tehdään mikäli rahoitusta löytyy. Laskennat tukevat ilvesten perinteistä havainnointia.
Ilvesten määrän erillislaskennat saattavat jatkua ensi talvena. Suomen Metsästäjäliitto kertoo internetsivuillaan, että laskentojen jatkaminen riippuu siitä, saadaanko niihin hankerahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä.
Viime talvena ilveksiä laskettiin muun muassa Etelä-ja Pohjois-Savossa sekä Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Itä-Uudellamaalla. Riista- ja kalatalouden ilvestutkija Katja Holmalan mukaan samoilla alueilla ei kuitenkaan kannata toistaa laskentaa kuin 3 - 5 vuoden välein.
Uusi ilvessukupolvi tulee lisääntymisikään kolmessa vuodessa, minkä jälkeen nähtävissä on myös aiempien vuosien metsästyksen vaikutus. Ilveslaskennalla saadaan perinteistä havainnointijärjestelmää tarkentavaa ja tukevaa tietoa.
Metsästäjäliiton mukaan etenkin Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa viime talven laskenta osoitti, että alueilla oli ilvespentueita paljon enemmän kuin aiemmin oli ilmoitettu.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kristiina Brask lähti mukaan hengellisen musiikin levylle: "Ensimmäisiä lauluja mitä olen alkanut pienenä tyttöjä laulaa"
Pop-laulajana tunnettu Brask esiintyy Kuopion Kirkkopäivien Toivon lauluja -konsertissa lauantaina. Gospel-musiikin kilpailun satoa esittelevässä konsertissa esiintyvät myös Jore Marjaranta, Riki Sorsa ja Laura Voutilainen.
Varjoliitäjä takertui puuhun 12 metrin korkeuteen
Kolmekymppinen nainen vietti tunnin verran puunlatvassa Rautavaaran lentokentällä Pohjois-Savossa ennen kuin pelastuslaitos sai hänet alas.
Ajanvietto alpakan kanssa rentouttaa
"Alpakat eivät erottele ketään, vaan kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti", kehuu villavista alpakoista terapia-apua kaavaileva yrittäjä Sari Vauhkonen.
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Pohjois-Savon tämän vuoden susikuolemissa ei merkkejä salametsästyksestä
Pohjois-Savon alueelta on tämän vuoden aikana toimitettu kolme sutta kuolinsyytutkimukseen Eviran Oulun yksikköön. Kaksi sutta oli lopetettu huonokuntoisina, yksi jäi auton alle.
Yhdeksän laudaturin ylioppilas: ”Tulevaisuus oli tähtäimessä koko lukioajan”
Tuleva ylioppilas hakee jatko-opiskelemaan fysiikkaa. Tulevaisuuden tavoitteena on tohtorin väitöskirja.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Savossa lähennellään jo hellelukemia
Osittain pilvinen sää on hillinnyt lämpötilan kohoamista hiukan.
Savon Voima aloitti miljoonien eurojen maakaapeloinnin Pohjois-Savossa
Iisalmen ja Lapinlahden väliseltä alueelta muutetaan satoja kilometrejä avojohtoja maakaapeleiksi
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
