Etelä-Karjala |

Imatralla romaninaiset toivovat lisää kaupungin tukea romanivaatetukseen

Yli neljänkymmenen romanitaustaisen naisen allekirjoittamassa kirjeessä toivotaan toimeentulotukeen korotusta.

Romaninaisia tietokoneen ääressä
Kuva: YLE

Romaninaiset toivovat 1300 euron vuosittaista lisää perinteisen vaatetuksen hankkimiseen. Tällä hetkellä Imatra maksaa joka toinen vuosi 350 euron tuen toimeentulotukiasiakkaana olevan romaninaisen vaatetukseen. Tuen määrä vaihtelee eri kunnissa.

Imatralaiset romaninaiset kokevat olevansa eriarvoisessa asemassa esimerkiksi jyväskyläläisiin romaneihin, sillä Jyväskylässä romanihameisiin myönnetään vuosittain 400 euroa. Imatralla maksetaan avustusta vain joka toinen vuosi 350 euroa.

Allekirjoittaneet vetoavat perustuslain 17 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Romaninaisen hame maksaa enemmän kuin muiden naisten normaali hamevaatetus. Sen käyttäminen on keskeistä romanikulttuurissa.

Asiaa käsitellään Imatran sosiaali- ja terveyslautakunnassa tänään. Imatran sosiaalijohtajan esityksen mukaan romanivaatetuksen tukea ei ole syytä muutaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä