Talous |

IMF: Asunnot ehkä alihintaisia Suomessa

Asunnot voivat olla Suomessa jopa kymmenen prosenttia alihintaisia, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi. Järjestö on tutkinut erilaisten muuttujien avulla sitä, miten yli- tai alihintaisia asunnot ovat eri maissa.

Lastenhuone, josta avautuu järvi- tai merinäköala.
Kuva: YLE

IMF on ottanut ekonometrisessa mallissaan huomioon muun muassa käytettävissä olevien tulojen kasvun, työikäisen väestön määrän, lainan hinnan, korot ja rakentamisen kulut.

Tämän arvion mukaan Suomi on vertailun maista ainoa, jossa asunnoissa on merkittävästi alihintaa. Saksassa alihintaa on hieman, mutta 16:ssa muussa maassa asunnot ovat enemmän tai vähemmän ylihintaisia. Jo vuosi sitten IMF arvioi vastaavassa raportissaan asuntojen olevan Suomessa alihintaisia. Muutos tapahtui viime vuoden aikana.

IMF:n mukaan ylihintaisimmat asunnot löytyvät tämän vertailutavan mukaan Irlannista, Italiasta ja Britanniasta. Irlannissa voidaan odottaa vielä lähes 15 prosentin pudotusta.

Yli kymmenen prosenttia ilmaa on asuntojen hinnoissa myös Ranskassa, Espanjassa ja Australiassa. Ruotsissakin ylihintaa on lähes kymmenen prosenttia.

Hinnat laskeneet viidenneksen

Asuntojen hintoja seuraavan Global Property Guiden mukaan asuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomessa enemmän kuin suurimmassa osassa vertailun yli 50 maasta. Suurimmat pudotukset olivat Baltian maissa, Arabiemiraateissa, Islannissa, Singaporessa ja Britanniassa.

Asuntojen hinnat ovat laskeneet kehittyneissä maissa noin 20 prosenttia tämän taantuman aikana, kun aiempien asuntomarkkinoiden laskukausien aikana hinnat ovat pudonneet noin 24 prosenttia viidessä vuodessa. Lisäpudotusta voi IMF:n mukaan olla odotettavissa, koska nykyistä laskukautta edeltänyt hintojen nousu oli kovempaa kuin aiempina nousukausina keskimäärin.

Pudotusta vielä Tanskassa, Britanniassa ja Espanjassa

IMF on koonnut raporttiinsa ekonometrisen mallin lisäksi muitakin tapoja arvioida sitä, mitä asuntomarkkinoilla voi olla odotettavissa. Yksi tapa on verrata nykytilannetta siihen, mitä asuntojen hinnoille on aiempien laskukausien aikana tapahtunut kussakin maassa. Hollannissa ja Suomessa olisi näin mitaten odotettavissa vielä isot pudotukset.

Raportissa huomautetaan, että tämä arviointitapa ei ota huomioon sitä, miten olosuhteet ja asuntomarkkinoihin keskeisesti vaikuttavat tekijät vaihtelevat eri aikoina. Hintakehitystä voi yrittää ennustaa myös siitä, millainen tulojen tai vuokrien suuruus suhteessa omistusasumiseen on nyt verrattuna pitkäaikaiseen keskiarvoon.

IMF:n mukaan kaikki lähestymistavat osoittavat, että isoja pudotuksia on odotettavissa vielä Tanskassa, Espanjassa ja Britanniassa. Sen sijaan Saksassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa korjausliikkeet ovat todennäköisesti pieniä.

Laskelmat eivät ota huomioon sitä, että maiden sisällä voi eri alueiden välillä olla suuria eroja hintakehityksessä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä