Turku |

Impivaaraan pääsee vihdoin uimaan!

Uusittu Impivaaran uimahalli Turussa on avannut ovensa yleisölle pitkän odotuksen jälkeen. Suomen suurin uimahalli oli kiinni pari vuotta remontin vuoksi. Ensimmäiset uimarit jonottivat ovella jo ennen kuutta, ja tunnin kuluttua hallissa oli jo sata uimaria. Ensimmäisissä kommenteissa ihasteltiin hienoja pintoja.

Toimittaja Kalle Talonen Impivaaran altaassa
Toimittaja Kalle Talonen Impivaaran altaassa Kuva: YLE / Seppo Luotohaara

Turun Impivaaran uimahallin avajaispäivä on ollut odotettu hetki jo kauan. Remontti maksoi 23 miljonaa, ja aikaa siihen kului yli kaksi vuotta.

- Hieno juttu että tämä päivä on vihdoin koittanut, kommentoi Turun uimalaitosten johtaja Oskari Nummi.

Uusitussa uimahallissa on huomattavasti lämpimämpää kuin aikaisemmassa Impivaarassa.

- Nyt ei kyllä niin helposti palele, sanoo Nummi ylpeänä.

50 metrin altaan lisäksi käytössä on kokonaan uusi allas, jolla on pituutta 25 metriä. Lisäksi on monitoimiallas, jossa on 30-asteista vettä, sekä lastenaltaat.

- Tämä on kyllä fiksun näköinen. Todella ihana! Kaikki on niin uutta ja nykyaikaista, toteavat Marja-Leena ja Mirja, jotka ehtivät jo ennen aamuseitsemää kokeilemaan uusittua hallia.

Eniten kiitosta uusittu halli on jo tähän mennessä saanut hienoista pinnoistaan ja siitä, että hallissa on säilynyt vanhan uimahallin henki.

- Lattian kaakelointi on nyt hienon sileää. Minullakin oli aina ennen tossut jalassa, etten potkinut jalkojani rikki. Jotkut laatat olivat ylempänä ja toiset alempana, muisteli Marja-Leena.

Kertalippu Impivaaraan maksaa nyt 7,50 euroa, siihen sisältyy myös kuntosali.

- Kyllä minä mielelläni sen maksan, jos vaan pääsen tänne. Kokonaiskustannukset oli kovat, niin että kai sitä täytyy hiukan tasata lippujen hinnoilla, laskeskelivat ehtiväiset aamu-uimarit.

Impivaaran uimahalli oli valmistuessaan 1975 Pohjoismaiden suurin uimahalli. Peruskorjaustyöt käynnistyivät joulukuussa 2009. Nyt peruskorjattu ja laajennettu uimahalli on allaspinta-alaltaan Suomen suurin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä