Inari ostaa lääkäreitä vielä vuoden
Inarin kunta ostaa sittenkin terveyskeskuksen lääkäripalvelut vielä yhden vuoden ajan. Inarin sosiaali- ja terveyslautakunta ehti aiemmin päättää, ettei se käytä optiovuotta terveyskeskuksen lääkäri- ja vastaanottopalvelujen ulkoistamisessa.
Kunnanjohtaja käytti kuitenkin otto-oikeutta vei lautakunnan päätöksen kunnanhallituksen ratkaistavaksi.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti maanantaina, että Inari käyttää Attendo Oy:n kanssa tehdyssä sopimuksessa mainitun optiovuoden 1.1.-31.12.2013.
Sopimus Attendo Oy:n eli entisen Attendo Medone Oy:n kanssa alkoi lokakuussa 2010. Sopimus on päättymässä vuoden 2012 lopussa. Sopimusta on mahdollisuus jatkaa kahdella optiovuodella.
Alun perin Inarin kunta aikoi palata kunnan omaan toimintaan vastaanotto- ja lääkäritoiminnassa jo vuoden 2013 alusta. Tämä ei kuitenkaan onnistu, koska kunnan johtava lääkäri on vaihtunut useasti.
Kunnan omiin lääkäreihin on tarkoitus siirtyä takaisin vuoden 2014 alusta. Kunnanhallitus edellyttää, että sosiaali- ja terveyslautakunta tekee tästä toimintasuunnitelman.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Lappilaisrehtorista kouluneuvos
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotiseutuväki koolla Rovaniemellä
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n remontti tyssäsi
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Kaukosen vettä ei tarvitse keittää
Perjantaina saatujen laboratorionäytteiden perusteella juomavesi on puhdasta Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Savukoski Lapin paras lukio
Yle uutisten tekemän vertailun mukaan Savukosken lukio menestyi Lapin lukioista parhaiten tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Vertailussa lukiot laitettiin paremmuusjärjestykseen ylioppilaskirjoitusten neljän pakollisen aineen pistekeskiarvon perusteella.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kenen asialla
Ilmoita asiattomasta kommentistaToimiiko kunnanjohtaja yksityisen lääkärifirman asiamiehenä eli kuntalaisille
kalliiimpi vaihtoehto?
saveli
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa tämä asia piti oikein otto-oikeuden kautta käyttää päätettävänä.
Miksi terveyslautakunta halusi vastoin osastopäälikön esitystä aloittaa oman toiminnan uudelleen??
Olisiko se ylipäätänsä ollut realistista näin lyhyellä varoitusajalla??
sissi
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäin pelaa Inarinkunnanjohtaja lannistaa lautakunnat omalla ottooikeudella
valelääkäri
Ilmoita asiattomasta kommentistaterveyslautakunnalta järjetön päätös. olisi pitäny saaha 4 kuukaudessa 5 virkalääkäriä. mistähän ne olisi napattu. lopputulos olisi ollut: ei enää lääkärisopimusta, mutta lääkärit olisi ostettu markkinoilta ilman sopimusta. onneksi kunnassa on kunnanjohtaja joka huolehtii kuntalaisten edusta
Rahastajat
Ilmoita asiattomasta kommentistaSyrjäkylissä alkaa olla ongelma saada lääkäreitääkään sinne ja tämä ammatti-
ryhmä osaa häikäilemättömän rahastuksen. Lääkärit lienee nykyisin röyhkein
ammattiryhmä palkkavaatimuksissa vaikka työssä ei varsinaista vastuuta ole,
sillä hoitovirheisiin menehtyy yli puolet enemmän ihmisiä mitä liikenneonnetto-
muuksissa.