Inarilla seilaa sähköinen katamaraani
Inarijärvellä seilaa uusi katamaraani-alus. Aluksen suunnittelussa otettiin huomioon erityisesti ympäristöasiat. Energiaa Inarin katamaraani kuluttaa vain kymmenesosan verrattuna samankokoiseen perinteiseen laivaan.
Uusi moottorialus M/Y Inari III pääsi vihdoin vesille Inarijärvellä viime perjantaina. Se on pohjoismaiden suurin katamaraani sisävesikäytössä ja tiettävästi ainoa näin suuri katamaraani, joka kulkee sähkömoottorilla, sanoo inarilainen laivuri Tapani Lappalainen.
- Oikein mukavalta tuntuu. Pieniä vastuksia on ollut, mutta kumminkin on päästy liikenteeseen. Tämä on niin mahtava, kun tämä ei tee aaltoa paljon mitään, ja tämä on suhteellisen hiljainen, vaikka meillä onkin tuolla vielä parantamista.
Katamaraanin suunnittelussa lähtökohtana oli energian säästö ja hiljainen kulku. Aluksen konehuoneessa on Volkswagenin dieselmoottori, joka pyörittää sähkögeneraattoria. Potkuri puolestaan pyörii sähkömoottorin voimalla. Omistaja Tapani Lappalainen uskoo, että asiakkaat arvostavat ympäristöystävällisyyttä ja hiljaisuutta.
- Osa on hyvinkin valveutuneita. Se korostuu vuosien mittaan, kun mennään tässä vuosia eteenkäsin, että tämä on kumminkin 20-30 vuoden investointi, tai toivottavasti vielä pitemmänkin ajan.
Milla Tuulia kasvoi Inariksi
Katamaraani rakennettiin Inarissa väliaikaisessa telakkahallissa. Aikaa rakentaminen vei reilun vuoden verran, kertoo inarilainen Mauri Rautiainen.
- Ensin me rakensimme pienemmän M/S Milla Tuulian, joka on 10,5-metrinen alus ja on nyt neljättä kesää vedessä. Ideahan lähti alkuun tanskalaisesta irkkupubista, missä mietittiin, että millainen alus tulevaisuudessa voisi olla ajankohtainen.
Ensimmäiset asiakkaat katamariini kuljetti Inarjärvellä viikonloppuna. Keravalainen Kalevi Koskela oli sitä mieltä, että viimeksi merenkäynti tuntui Inarin-risteilyllä kovemmalta.
- Mun muistaakseni tämä kulkee niinku tasasemmin, mutta kyllä mä enemmän tämmösiä vanhoja laivoja rakastan. Sisätilat täällä on avarat, ja kyllä täältä hyvät näkymät on.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
"Onko pakko maksaa, jos ei taho?"
Yksityinen parkkisakko kuumentaa tunteita myös Rovaniemellä.
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.