Indonesian vuorilta löytyi "pinokkiosammakko" ja muita uusia lajeja
Indonesialaisesta sademetsästä on löytynyt uusien lajien aarreaitta, kertovat tutkijat. Uusiin lajeihin kuuluu muun muassa nokkasammakko, jonka "kärsä" laajenee osana kosintarituaalia.
Tutkijoiden mukaan sammakko kiipeää puissa ja munii lehtien alapinnalle.
- Se käyttää kuonoaan todennäköisesti naaraiden houkuttelemiseen. Yleensä sammakot paisuttavat kaulapussiaan kutsuakseen lajitovereitaan, tutkimusohjelman johtaja Leanne Alonso kertoi CNN:lle.
Sammakon lisäksi tutkijat löysivät muun muassa maailman pienimmän vallabilajin ja mettä ravinnokseen käyttävän lepakon.
Uudet lajit löydettiin Uuden-Guinean saaren Fojavuorilta osana Conservation International -suojelujärjestön projektia. Eläimet löydettiin vuonna 2008 järjestetyltä tutkimusmatkalta, mutta ne on nyt varmistettu uusiksi lajeiksi.
Fojavuorilla on 300 000 hehtaaria sademetsää. Jo aiemmin vuorilta on löydetty harvinaisia lintuja ja puukenguruita.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Välimeren rannalla 700 kilometriä pitkä laiton lintuansa - tappaa miljoonia lintuja
Pajulinnuissa, satakielissä ja kehrääjissä ei ole paljon syömistä, ellei niitä pyydä massoittain. Toiminta on laitonta, mutta kukaan ei piittaa siitä.
Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa
Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.
Suojellut tunturialueet pääsemässä valtion korvausten piiriin
Kunnat ovat saamassa valtiolta korvauksia kaikista suojelluista erämaa-alueista, esimerkiksi tuntureista. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kertonut, että muutkin kuin metsäalueet aiotaan laskea korvausjärjestelmän piirin vuonna 2014, jos eduskunta hyväksyy korvausten laajennuksen. Näin kertoo ministerin kanssa neuvotellut Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Jättitornado mahdollinen Suomessakin
Yhdysvaltain Oklahomassa kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon kaltainen tornado on mahdollinen myös Suomessa. Suomessa koettiin jättimäisen tornadon tuhot vuonna 1932.
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit
Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kermit
Ilmoita asiattomasta kommentistaMistähän tuollaisen saisi ostaa?
Ikävää katsottavaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi muuta kuin UPM asialle viidakot sileiksi niin pian löytyy paljon lisää harvinaisuuksia!
Niitä on sitten kiva käydä katsomassa eläintarhoissa kun alkuperäisiltä alueilta on ne saatu poistetuksi! Valitettavaa on että
Idonesiassa käynee palmuöljyn ja massapuutuotannon takia kuten on viime vuosien aikana käynyt Brasiliassa jossa Matogrosson alueen luonnontilaiset metsiköt on liki 90 prosenttisesti tuhottu! Googlen sateliittikuvista on nämä hävitykset helppo havaita
huoh
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnneksi nämäkin sademetsät hakataan maan tasalle öljypalmuviljelmien tieltä, koska biodiesel on ekologista! Palmujen alla ei sitten eläkään oikein mikään ja biodiversiteetti romahtaa.
Kiitos vihreät, teette hyvää työtä kun ette tajua mistään mitään!
per
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyrannosauruksia odotellessa :)
Sammakko
Ilmoita asiattomasta kommentista"Uroksen "nokka" täyttyy ja nousee ylöspäin naarasta kutsuttaessa."
Kappas vain.
Jalkor
Ilmoita asiattomasta kommentistaVelmun näkönen örkki.