Satakunta |

Infektiolääkäri kummeksuu rokotusvastaisuutta

Satakunnan keskussairaalan infektiolääkäri Esa Rintala ihmettelee väestössä ilmennyttä rokotusvastaisuutta, etenkin nyt, kun varaudutaan suhteelliseen vakavaan sikainfluenssaan. Rintala peräänkuuluttaa ihmisiltä yhteisvastuullisuutta. Keskussairaalan henkilökunta on suhtautunut rokottamiseen myönteisesti.

Kuva: YLE uutisgrafiikka

Infektiolääkäri Esa Rintalan mukaan Satakunnan keskussairaalan henkilökunta on suhtautunut hyvin sikainfluenssarokotteen ottamiseen. Asiasta järjestettiin maanantaina henkilöstölle tiedotustilaisuus.

- Aloitimme maanantaina rokotukset. Ensin rokotetaan työterveys- ja infektiopuolen sekä akuuttipuolen henkilöstö.

- Rokotuskattavuus selviää vasta loppuvuonna. Kausinfluenssarokotuksen kattavuus on ollut Satakunnassa valitettavan alhainen. Toivotaan, että se innostaa nyt paremmin, kun saa sekä sikainfluenssa- että kausirokotteen samaan aikaan.

Sivuoireet kuuluvat asiaan

- Itselläni esimerkiksi rokotuspaikkaa särki jonkun verran. Toiset ovat kertoneet, että heillä on ollut yleisemmin paikkojen särkeilyä. Oireet alkavat yleensä 6-12 tunnin kuluttua rokottamisesta. Paikallisreaktio on itse asiassa hyvä asia sillä se osoittaa, että rokote on tehonnut.

Satakunnassa toistaiseksi rauhallista

Viikon 37 jälkeen Satakunnassa ei ole todettu yhtään H1N1 -tartuntatapausta. Ne, jotka tätä ennen on todettu, ovat liittyneet matkailuun.

-Euroopassa on koettu sikainfluenssan suhteen laaksovaihe. Parhaillaan on meneillään toinen aalto, joka on Yhdysvalloista levinnyt Irlantiin, Britanniaan, Ruotsiin ja nyt Suomeen.

Rokotukset alkavat viikolla 45

Porissa ja Raumalla riskiryhmiin kuuluvan väestön rokotukset alkavat viikolla 45. Koululaiset rokotetaan marras-joulukuun taitteessa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä