Etelä-Karjala |

Infektioylilääkäri: Narkolepsian yhteyttä rokotteeseen turha spekuloida

Infektioylilääkäri Pekka Suomalaisen mielestä sikainfluenssarokotteesta on turha tehdä syntipukkia ennen kuin taudin ja rokotteen välinen yhteys on kunnolla tutkittu. Syynä narkolepsiaan voi olla esimerkiksi influenssavirus itse.

- Narkolepsia-asia on vasta spekulaation asteella. Emme tiedä liittyvätkö sairastumiset rokotteeseen, vai onko sillä jokin muu syy, kuten esimerkiksi itse sikainfluenssavirus, sanoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin infektioylilääkäri Pekka Suomalainen.

Suomalainen muistuttaa, että influenssavirukset ovat aikaisemminkin aiheuttaneet narkolepsiaan verrattavia sairauksia.

- Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella espanjantaudin jälkeen levisi laajalle aivosairaus ( Encephalitis lethargica), jonka oireet johtuivat nimenomaan influenssaviruksen tartunnasta.

Suomalainen pelkää, että rokotteen viime aikoina saama julkisuus synnyttää laajempaa vastustusta rokotuksiin.

- Vaarallista on nyt se, että tällaisten spekulaatioiden pohjalta leviää rokotuksenvastainen ilmapiiri. Influenssakausi ei ole vielä alkanut, joten meillä on nyt hyvä hetki selvittää narkolepsian ja rokotteen välinen mahdollinen yhteys, hän toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antaa virallisen suosituksensa rokotteen käytöstä aikaisintaan ensi viikolla.

Rokotteen ottamista ei suositella ennen tutkimustuloksia

Suomalainen ei kuitenkaan suosittele sikainfluenssarokotteen ottamista juuri nyt.

- Influenssakauteemme on pitkä aika. Ehkä on hyvä odottaa muutama päivä, kunnes asiantuntijat antavat asiasta lausuntonsa ja olemme asiasta viisaampia.

Rokotteen ottaminen on kuitenkin suositeltavaa, mikäli suunnittelee matkustamista sikainfluenssan kannalta riskialttiimmille alueille.

- Jos on menossa eteläiselle pallonpuoliskolle, rokote kannattaa ottaa, Suomalainen neuvoo.

Vanhaa rokotetta ei käytetä jatkossa

Viime syksynä käytetyt rokotteet jäävät jatkossa varastoon. Tulevana syksynä sikainfluenssarokote on yhtenä osana jaettavaa tavallista influenssarokotetta

- Rokotteet on jo maailmalla valmistettu. Rokottaminen Suomessa alkaa loka-marraskuussa, Suomalainen arvioi.





Lähteet:
YLE Etelä-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä