Innovaatiokonferenssi alkaa yliopistossa
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa alkaa tänään kolme päivää kestävä keksintöihin tähtäävän TRIZ-menetelmän kansainvälinen konferenssi.
TRIZ-menetelmä on alun perin Neuvostoliitossa kehitetty systemaattiseen keksimiseen tähtäävä luovuus- ja päätöksentekomenetelmä. Menetelmä on nykyään laajassa käytössä tieteellis-teknillisen kehityksen eturivin maissa kuten Etelä-Koreassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Yliopisto pyrkii tuomaan menetelmän myös Suomeen.
- Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden opetusohjelmaan kuuluu innovaatio- ja teknologiajohtaminen, johon TRIZin soveltaminen sopisi hyvin, Professori Tuomo Kässi sanoo.
TRIZin ydinajatuksena on avittaa ajankohtaan nähden parhaiden innovaatioiden synnyttämisessä.
- Monissa yrityksissa tavoitteena on synnyttää innovaatioita. Tässä ydin on se, että on olemassa tiettyjä säännönmukaisuuksia, joita hyväksikäyttämällä voidaan systemaattisesti etsiä innovaatiota yrityksen senhetkisen lähtökohdan mukaan, Kässi sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.