Intensiivinen lastensuojelutyö säästää rahaa
Intensiivisestä lastensuojelutyöstä on saatu hyviä tuloksia Vantaalla. Työskentely erityisesti niiden nuorten parissa, joita uhkaa sijoitus kodin ulkopuolelle, on sekä säästänyt rahaa että auttanut nuoria.
Vantaalla on työskennellyt vuoden 2010 lopulta asti yhdeksän sosiaaliohjaajaa sijoitusuhan alla olevien nuorten parissa. Työssä on ollut mukana 84 nuorta. Heistä kolme neljäsosaa pystyi puolen vuoden työskentelyn myötä jatkamaan kotona asumista. Lastensuojelun avopalveluiden päällikkö Jaana Vilpas pitää tuloksia merkittävinä.
- Nämä nuoret ovat kaikki olleet semmoisessa elämänvaiheessa, että kodin ulkopuolelle sijoittamista on mietitty hyvin vakavasti tai sitten on ollut sellainen kriisitilanne, että se kiireellinen sijoitus olisi ollut aiheellinen.
Lastensuojelun avopalveluiden päällikkö Jaana Vilpas laskee, että vajaan 400 000 euron sijoitus poiki Vantaalle lähes 800 000 euron säästöt.
- Kun käynnistimme tätä hanketta, niin laskimme, että näiden yhdeksän työntekijän palkaamisella voitaisiin sijoittaa kolme nuorta vuodeksi laitokseen. Tällä hankkeella olemme auttaneet 84 nuorta.
Keskiössä nuoren ja vanhempien vuorovaikutuksen parantaminen
Intensiiviseen lastensuojelutyöhön kuuluu toiminnallisia tapaamisia, kuten elokuvissa käyntiä nuorten kanssa sekä yksilöityä perhetukea. Työssä keskitytään ennen kaikkea nuoren ja vanhempien vuorovaikutuksen parantamiseen.
- Se erityinen toiminnan kohde on useimmissa tapauksissa ollut niiden kotona olevien pulmien ratkominen. Sellaisissa tapauksissa, missä on nimenomaan ollut kyse enemmänkin vuorovaikutusongelmista, niin tämän tyyppisellä työskentelyllä on aika paljon vaikuttavuutta, kertoo Vilpas.
Intensiivinen työ paransi myös nuorten koulunkäyntiä. Kahdella kolmasosalla koulunkäynti lähti uudelleen käyntiin.
- Pääjoukko hankkeeseen osallistuneista nuorista on saanut tästä sellasta pontta, että he ovat pystyneet palaamaan sinne kouluun ja saaneet päästötodistuksia ja saaneet niitä ysiluokkia suoritettua.
Intensiivisen työn kokeilu päättyy vuodenvaihteessa. Jatko on vielä auki.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Mätäjoen kalakanta saataneen elvytettyä - vuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Virtavesien hoitoyhdistyksen arvion mukaan Helsingin Mätäjoen taimenkanta saadaan ennalleen jo tänä vuonna. Joen koko kalakannan elpymiseen menee pari vuotta. Helsingin poliisi tutkii vuototapausta ympäristörikoksena.
Kaatopaikkakiista yltyy Porvoossa
Koska neuvottelut Mätäjärven entisen kaatopaikan kunnostamisen kustannusjaosta eivät ole johtaneet mihinkään, on nykyinen maanomistaja Porvoon seurakuntayhtymä toivonut ELY-keskuksen määräävän Porvoon kaupungin kunnostuksen maksajaksi. 60-luvulla suljettu kaatopaikka kaipaa pikaista kunnostusta, sillä se uhkaa alueen pohjavesiä.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteensä sataa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen.
Poliisia paenneet miehet putosivat parvekkeelta Helsingissä – toinen kuoli
Etsintäkuulutetut miehet yrittivät välttää kiinnioton pakenemalla poliisia parvekkeelta toiselle Helsingin Töölössä. Pako päättyi putoamiseen viidennestä kerroksesta. Toinen miehistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäkohteet käyvät perheen kukkarolle
Pääkaupunkiseudulla riittää lomalaiselle nähtävää. Aivan halvaksi perheen kierrättäminen suosikkikohteissa ei kuitenkaan tule. Keräsimme esimerkkejä nelihenkisen perheen, kahden aikuisen ja kahden teinin, pääsylippuhinnoista. Maksutontakin tekemistä löytyy.
Loviisan kirkon pyllykuviot ovat nyt historiaa
Kirkon penkkien jälleenmaalausurakka on saatu valmiiksi eikä yhtään penkkiä ole jätetty maalaamatta.
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
