Kainuu |

Internetin videopalvelut tekivät jään alla pilkkijöistä yllätystähtiä

Youtubessa ja Vimeossa julkaistu video teki oululaisesta sukellusporukasta tunnettuja pilkkijöitä. Miesten Fishing under ice on kerännyt jo 5 miljoonaa silmäparia ihmettelemään jään alla ylösalaisin kuvattua pilkkivideota. Nyt jään alla kuvataan jo uutta tuotantoa.

Video: Juuso Mettälä / Vimeo

Vaalan Saarijärven vesi on lähes kristallinkirkasta, ja se houkuttelee sukeltajia pinnan alle niin kesällä kuin talvellakin. Sukeltaja Juuso Mettälä aloitti vedenalaisen kuvaamisen tavallisella kameralla, kunnes hankki videokameran jonka myötä on syntynyt jo muutama nettivideo. Edellisen videon suosio antoi uutta kuvausintoa.

- Suosio yllätti meidät ihan totaalisesti. Vaikka se onkin hieno video, niin emme arvanneet, että se leviäisi noin älyttömästi. On se mahtavaa, kun ihmiset ovat tykänneet siitä, sanoo harrastajasukeltaja Eelis Rankka.

Yli kaksikymmentä metriä syvä järvi on otollinen paikka kuvata tarinallisia videoita, mutta pienelokuvat vaativat viiden miehen tiimiltä tarkat suunnitelmat.

- Pitää etukäteen miettiä, että mitä nyt aiotaan tehdä. Kommunikointi jään alla ilman radiolaitteita on hankalaa. Kaikilla pitää olla järjestys miten toimitaan, kertoo ohjaaja Juuso Mettälä

Media kiinnostui tekemisistä

Edellinen, ylösalaisin kuvattu pilkkivideo herätti suurta kiinnostusta mediassa ympäri maailmaa. Esimerkiksi saksalainen tv-kanava Deutsche Welle kävi tekemässä jutun miesten touhuista televisioon.

- Videoiden suhteen on käynyt nyt niin, että olemme kunnianhimoisempia, vaikka niitä tehdäänkin huvin vuoksi. Väkisinkin sitä miettii, että miten siitä saisi vielä paremman ja mikä olisi vielä hullumman näköistä. Iltaisin mietitään kaikenlaisia ideoita, nauraa Eelis Rankka

Talvi luo kuvauksille kesää eksoottisemmat olosuhteet.

- Vedenalainen maailma on aivan mahtava. Jään alla oleminen tuo siihen ekstraa kesään verrattuna, jatkaa pari vuotta sukellusta harrastanut Eelis Rankka.

- Minä koen, että se on hauskaa ja toivottavasti se antaa myönteistä kuvaa Suomesta, vaikka vähän hassuja juttuja tehdään. Eihän me suomalaiset pöljiä olla, mutta ollaan olemassa ja pidetään hauskaa, kuittaa Juuso Mettälä.





Kommentoi aihetta (2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä