Invataksit pois ratalaiturilta Oulussa
Taksiliikenne Oulun rautatieaseman laitureille on ongelmallista. Takseilla ajo junalaiturille on kiellettyä turvallisuussyistä. Kielto kuitenkin vaikeuttaa invalidien kulkemista junalle.
Etenkin talvisin pyörätuolilla kulkevat ovat vaikeuksissa ilman taksinkuljettajien apua.
Lähes viikottain junalla matkustava Harri Kauppila tietää kokemuksesta, että pyörätuolin ja laukkujen kanssa junaan meneminen on Oulun asemalla hankalaa.
- Tunneliin menevä mäki on niin jyrkkä ja tiellä on lunta ja jäätä. Siinä jää kyllä välille yksin liikkuessa. Isomman laukun ja toisen tuolin kanssa kun liikkuu, niin ei pääse edes hissiin, kun sinne mahtuu vain yksi tuoli. Ja talvella, jos on kylmä niin ei pääse lämmittelemään, kun ei pääse tavaroitten kanssa enää takaisin asemalle, Kauppila kuvailee.
Ratahallintokeskuksen kunnossapidon aluepäällikkö Teemu Poussu kertoo, että rautateillä liikkumiseen vaaditaan lupa radanpitäjältä. Radan viereen aiemmin ajaneet taksit ovat toimineet vasten sääntöjä.Taksikuskien käytännön lopetti ratalaiturille ajon kieltävä Ratahallintokeskuksen kirje.
- Lupia on muun muassa meidän kunnossapitäjillä. Mietimme parasta aikaa, voisiko invataksien kuljettajia kouluttaa siten, että heillä olisi turvallista ajaa myöskin poikkeustapauksissa tuonne välilaiturille, Poussu kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Haukiputaan kirkon urut saavat uuden soinnin
Vanhan kirkon vuonna 1968 rakennetut urut remontoidaan ja urkujen sointi syvenee. Korjausurakan valmistuminen lykkääntyy yllätysten vuoksi.
Äiti viittoilee, isä ei
Kuurot ja huonokuuloiset lapset ja nuoret haluavat olla mukana porukassa. He eivät halua tulla määritellyiksi vain kuulonsa kautta. Myös vanhempien viittomakielen taitaminen olisi tärkeää.
Kolme loukkaantui kolarissa Ouluntiellä
Onnettomuus sattui perjantai-iltana pari kilometriä Ylikiimingin taajamasta Oulun suuntaan.
Väyrynen syyttää Suomenmaata puheenjohtajapeliin puuttumisesta
Keskusta järjestää viikonloppuna neuvoa-antavan jäsenäänestyksen seuraavasta puheenjohtajasta. Keskustan puoluelehden julkaisema kysely äänestyksen kynnyksellä kuumensi Väyrysen.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Kanninen KKO:n tuomiosta: Se on siinä
Yksi Pohjois-Suomen suurimmista talousrikosjutuista tuli päätökseensä, kun Korkein oikeus tuomitsi Riihi säätiön entiselle puheenjohtajalle Toivo Kanniselle ehdotonta vankeutta.
Toriseksi toi sakot pariskunnalle
Liki hellelukemiin kohonnut lämpötila sai hormonit hyrräämään Nivalan torilla perjantaina. Ihmisjoukon keskellä suoritettu lemmentyö järkytti etenkin lapsiperheitä.
Tivoli tuo kesän Ouluun
Tivoli Kuusisaaressa, lähes Oulun keskustassa, on kesän merkki. Suomen Tivoli vierailee kuluvan kesän aikana kahdellatoista paikkakunnalla.
Lentävä pallogrilli löytää kuolleen poron
Petojen raatelemia poroja etsitään kenties jo lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavilla lentolaitteilla. Laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään.
Oululaisravintolassa ammuttiin - ase kateissa
Mies ampui toista meistä takamukseen aamuyöstä Oulun keskustan ravintolan edustalla. Tekijä saatiin kiinni lähistöltä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.