Ulkomaat |

Iran takavarikoi Ebadin Nobel-palkinnon

Iran on takavarikoinut vuoden 2003 Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen Shirin Ebadin mitalin. Ebadin palkintomitali ja sen mukana myönnettävä kunniakirja vietiin teheranilaisen pankin tallelokerosta kolme viikkoa sitten.

Shirin Ebad
Shirin Ebad voitti vuonna 2003 Nobelin rauhanpalkinnon. Kuva: AP Graphics Bank

Työstään ihmisoikeuslakimiehenä rauhanpalkinnon saaneelta Ebadilta vietiin myös muita henkilökohtaisia esineitä.

Shirin Ebadi on arvostellut jyrkin sanoin Iranissa aiemmin tänä vuonna järjestettyjä kiisteltyjä vaaleja sekä niitä seuranneisiin mielenosoituksiin osallistuneiden kohtelua.

Norjan ulkoministeriö sanoo olevansa "sokissa" takavarikoinnista. Ulkoministeriön mukaan kyse on ensimmäisestä kerrasta Nobel-palkinnon historiassa, kun kansalliset viranomaiset vievät palkinnon.

Norja kutsui Iranin lähetystön edustajan puhutteluun Nobel-palkinnon takavarikosta. Samalla maa esitti huolensa Ebadin aviomiehen kohtelusta. Aviomies pidätettiin ja pahoinpideltiin aiemmin Teheranissa. Norjan mukaan ilmaisunvapaus on "suuren paineen" alla Iranissa.

Nobelin rauhanpalkinnon saajan valitsee norjalainen komitea, kun muut Nobel-palkinnot myönnetään Ruotsissa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä