Talous |

Iran tekemässä valtavia lentokonekauppoja

Iranin liikenneministerin mukaan maa tarvitsee lähivuosina jopa 500 uutta lentokonetta. Ensimmäinen runsaan sadan koneen kauppa solmitaan ensi viikolla. Lisäksi Iran aikoo kunnostaa kymmeniä lentokenttiä.

Iran Airin Boeing-kone Mehr Abadin -lentokentällä Teheranissa vuonna 2011.
Iran Airin Boeing-kone Mehr Abadin -lentokentällä Teheranissa vuonna 2011. Kuva: Abedin Taherkenareh / EPA

Kansainvälisistä talouspakotteista vapautuva Iran aikoo ostaa lännestä satoja uusia matkustajakoneita.

Ensimmäinen kauppa on määrä allekirjoittaa keskiviikkona, kun presidentti Hassan Rouhani vierailee Pariisissa. Iran ostaa yhteiseurooppalaiselta Airbus-yhtiöltä 114 matkustajakonetta.

Pakotteiden aikana Iran ei voinut ostaa uusia koneita, eikä edes varaosia vanhoihin. Lentoyhtiö Iran Airilla on 250 konetta, mutta vain noin 150 niistä on lentokunnossa, kertoo liikenneministeri Abbas Akhoundi.

Ministerin mukaan Iran tarvitsee seuraavien kolmen vuoden aikana noin 500 uutta konetta. Niistä 400 olisi pitkän matkan koneita ja sata lyhyille reiteille.

Maa on kiinnostunut hankkimaan myös yli sata konetta yhdysvaltalaiselta Boeing-yhtiöltä.

Lentokoneiden ohella myös Iranin lentokentät kaipaavat kunnostusta. Iranissa on yhteensä 67 lentokenttää, joista vain yhdeksän on käyttökunnossa. Liikenneministeri arvioi, että kenttiä tulisi kunnostaa noin 230 miljoonan euron arvosta.

Iranissa on alkamassa suuri jälleenrakennusprojekti. Maa solmi eilen lauantaina Kiinan kanssa kahden miljardin dollarin arvoisen sopimuksen Teheranin ja maan toiseksi suurimman kaupungin Mashhadin välisen rautatien sähköistämisestä.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Ulkomaat

Poliisijohtaja: Münchenin ampumisella ei yhteyttä pakolaisteemaan tai Isisiin

EU:n ja Saksan liput laskettiin puolitankoon Valtiopäivätalon edustalla Berliinissä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä