Iran teloitti oppositioaktivisteja
Iran on teloittanut kaksi oppositioaktivistia, jotka oli otettu kiinni viime kesän hallituksen vastaisten mielenosoitusten yhteydessä.
Uutistoimisto ISNA:n mukaan hirttämällä teloitetut oppositioaktivisit kuuluivat kahteen eri ryhmään. Yhtä teloitetusta luonnehditaan kuningasmieliseksi ja toisen sanotaan kuuluneen vasemmistolaiseen ryhmään.
Iranissa ainakin 11 ihmistä on tuomittu kuolemaan viime kesän presidentinvaalien mielenosoitusten jälkeen. Nyt toimeenpannut teloitukset olivat ensimmäiset levottomuuksiin liittyvät.
Oppositioaktivisteja on syytetty muun muassa sodasta jumalaa vastaan, kuulumisesta aseelliseen ryhmään ja yrityksistä kumota Iranin islamilainen järjestelmä.
Yhdysvallat on tuominnut jyrkästi teloitukset. Valkoisen talon tiedottajan mukaan ne ovat omiaan eristämään entisestään Iranin hallitusta maailmasta ja omasta kansastaan. Myös Britannian ulkoministeri David Miliband sanoo olevansa tyrmistynyt teloituksista.
Presidentti Mahmoud Ahmadinejad voitti viime kesäkuussa pidetyt vaalit. Opposition mukaan vaaleissa esiintyi laajamittaista vilppiä. Viranomaiset kukistivat vaalien jälkeiset mielenosoitukset väkivalloin ja useita ihmisiä kuoli. Lisäksi lukuisia ihmisiä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen.
Iranissa odotetaan ensi kuussa uusia vastalauseita, kun maassa muistetaan vuoden 1979 islamilaista vallankumousta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.