Iran tuomitsi kaksi kuolemaan alkoholin juomisesta
Alkoholin nauttiminen on kielletty Iranin muslimiväestöltä raipparangaistuksen uhalla. Ankarista rangaistuksista huolimatta maahan salakuljetetaan miljoonia litroja alkoholia vuodessa.
Iranissa kaksi henkilöä on tuomittu kuolemaan alkoholin juomisesta. Uutistoimisto ISNA:lle lausunnon antaneen oikeusviranomaisen mukaan tuomitut olivat syyllistyneet samaan rikokseen jo kaksi kertaa aikaisemmin. Kummallakin kerralla henkilöille määrättiin 80 raipaniskua.
Iranin korkein oikeus on vahvistanut kuolemantuomiot, jotka annettiin koillisessa Khorasan-e Razavin maakunnassa.
Iranin tulkinta sharia-laista kieltää alkoholin nauttimisen maan muslimiväestöltä. Ensimmäisestä kerrasta oikeus voi tuomita maksimissaan 80 raipaniskuun. Kolmas tuomio voi olla kuolema. Mikäli tuomittu katuu tekoaa, se voidaan muuttaa raipaniskuiksi.
Edellisen kerran Iranissa määrättiin kuolemantuomion alkoholin nauttimisesta vuonna 2007. Tuomiota ei kuitenkaan pantu toimeen, koska tuomittu katui tekoaan.
Vaikka alkoholin nauttimisesta seuraa ankara tuomio, Iraniin salakuljetetaan jopa 80 miljoonaa litraa alkoholia vuodessa. Viranomaisten arvioin mukaan poliisi onnistuu takavarikoimaan tästä määrästä vain neljänneksen.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitiin
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija, joka vastusti tuoretta lakia samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
Suomalaiskiekkoilija treenasi Oklahomassa pari tuntia ennen tornadon tuloa
Kuopiolaislähtöinen ammattilaisjääkiekkoilija Teemu Hartikainen oli noin kymmenen kilometrin päässä, kun Oklahoman tornado iski. Pari tuntia aiemmin Hartikainen oli ollut kaupungin jäähallilla harjoituksissa.
Ilon hetki Oklahomassa: Kotinsa menettäneen koira löytyi raunioista kesken tv-lähetyksen - video
Tornado luhisti koko talon, mutta koira pelastui sittenkin.
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
