Iranin ydinnneuvotteluissa paljon erimielisyyksiä
Yhdysvaltalaislähteen mukaan neuvotteluyhteys on onnistuttu avaamaan keskiviikkona alkaneissa neuvotteluissa.
Maailman johtavien maiden ja Iranin väliset neuvottelut maan ydinohjelmasta ovat paljastaneet melko paljon erimielisyyksiä, mutta myös asioita, joista ollaan yhtä mieltä, sanoo korkea-arvoinen Yhdysvaltain virkamies.
Yhdysvaltalaislähteen mukaan neuvotteluyhteys on onnistuttu avaamaan keskiviikkona alkaneissa neuvotteluissa. Iran on ollut keskusteluissa mukana.
Maailman johtavat maat ja Iran neuvottelevat Iranin ydinohjelmasta Irakin Bagdadissa.
Aiemmin keskiviikkona Iran ja muut maat tekivät omat esityksensä Iranin kiistanalaisesta ydinohjelmasta. Iran teki oman vastaehdotuksensa sen jälkeen, kun Yhdysvallat, Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Saksa olivat esitelleet oman ehdotuksensa.
Neuvottelut jatkuvat tänään torstaina.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Nissan joutuu korjaamaan yli 800 000 autoa - ratti löysällä
Onko rattivika sama, johon Ylen kuvaaja törmäsi viime kesänä? Nissanin mukaan autojen ohjauspyörää kiinni pitävä pultti voi olla löysä.
Ruotsin puolueet ajavat jo vaaliasemiin - Vasemmistopuolue jäämässä ilman ystävää
Sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue karsastavat vasemmistopuoluetta, koska pelkäävät maltillisten äänestäjien kaikkoamista. Kokoomuksen johtamassa hallituksessa istuva kansanpuolue lämmittelee välejään demareihin.
Rajuja tulvia Norjassa - satoja evakuoitu
Ankarat sateet ovat aiheuttaneet poikkeuksellisia tulvia Norjassa. Tie- ja junayhteydet ovat suurelta osin poikki.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Yhdysvaltain partioliike valmistautuu historialliseen äänestykseen homokiellosta
Amerikkalaisen partioliikkeen johto äänestää tänään siitä, saavatko homoseksuaaliset nuoret liittyä partioon. Yhdysvaltain partio on perinteisesti kieltänyt homoseksuaaleja osallistumasta järjestön toimintaan. Suomessa partio on avoin kaikille, muistuttaa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Aamu-tv:ssä.
80-vuotias teki ennätyksen ja kapusi Mount Everestin huipulle - 81-vuotias seuraa kannoilla
Japanilainen Yuichiro Miura on nyt vanhin maailman korkeimman vuoren valloittanut ihminen. Miura pitänee ennätystä hallussaan vain muutaman päivän, sillä 81-vuotias nepalilainen Min Bahadur Sherchan valmistautuu jo nousemaan Mount Everestin huipulle.
Nuorukaiset kuvasivat ylitseen vyöryneen tornadon
Kaksikko kuvasi pyörremyrskyn heittelemiä roskia kellarin oviaukosta kännykkäkameralla. Toisen pojan äiti ripittää uskalikkoja.
Suomi katsoo itään: Selvitys paljastaa, minne valtionjohto matkustaa
Kauppasuhteet ja YK korostuvat Suomen poliittisen johdon matkustelussa, kertovat Yle Uutisten kokoamat tiedot. Presidentit ja pääministerit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana viettäneet eniten aikaa Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Tiikerin vatsasta poistettiin koripallon kokoinen karvapallo
Tiikeri Ty ei onnistunut kakomaan ulos vatsassaan ollutta isoa karvapalloa, joten se joutui leikkaukseen.
Lontoon verityö sai islamin vastustajat kaduille
Britannian hallitus epäilee, että Lontoon keskiviikkoinen raaka surma liittyy terrorismiin.
