Iron Sky kelpaa taas Facebookille
Kotimaisen Iron Sky -tieteiselokuvan fanisivut ovat Facebookissa jälleen auki. Lähes tuhat fania vaati sivustoa takaisin sen jälkeen, kun Facebook päätti sulkea sen.
Facebook sulki Iron Sky -tieteiselokuvan fanisivut. Syyksi ilmoitettiin sivun rikkoneen palvelun käyttöehtoja ja sisältäneen "sopimatonta, uhkaavaa tai vihamateriaalia".
Elokuvan takana oleva tamperelainen tiimi sai Facebookilta viestin, jossa ilmoitettiin ongelman olevan ratkaistu. Mitään syytä sulkemiseen ja uudelleen avaamiseen ei annettu.
Iron Skyn tekijät kiittävät fanejaan. He uskovat fanien mielenilmaisulla olleen tekemistä asian kanssa.
Iron Sky on scifi-komedia, jonka maailmassa natsit pakenevat vuonna 1945 Kuuhun ja palaavat vuonna 2018 valloittamaan Maapalloa. Ilmeisenä syynä sivuston sulkemiseen ovat natsiviittaukset. Elokuva on suomalais-saksalainen yhteistyöprojekti, jonka budjetti on noin viisi miljoona euroa.
Elokuvan tekijät ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, joka on eräs elokuvan tiedotuksen kulmakivistä. Heidän edellinen projektinsa Star Wreck saavutti yli kahdeksan miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa nettijulkisuuden avulla.
Iron Sky -elokuvalla on tällä hetkellä jo lähes 7 000 fania Facebookissa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.