Talous

Irtisanottu henkilökunta harkitsee Finnairin bonuksesta luopumista

Finnair ulkoisti viisi vuotta sitten osan matkalaukkupalveluistaan toiselle yhtiölle. Nyt lentoyhtiö ottaa jälleen vastuun myöhästyneistä laukuista, muttei tarjoa työntekijöille mahdollisuutta siirtyä takaisin Finnairin palvelukseen.

Finnairin ja Finavian omistaman maapalveluyhtiö RTG Ground Handlingin yhteistyö Helsinki-Vantaalla päättyy. RTG on vastannut Finnairin jälkeenjääneistä laukuista vuodesta 2007 alkaen, kun lentoyhtiö ulkoisti kyseisen tulopalvelutoimintonsa ja siirsi työntekijät RTG:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Nyt Finnair palauttaa toiminnon takaisin itselleen, mutta ei kuitenkaan ole tarjonnut mahdollisuutta siirtyä takaisin Finnairin palvelukseen.

Finnair on tarjonnut RTG:ltä irtisanotuiksi tulleille 500 euron suuruista stay-bonusta, mikäli nämä pysyvät työssään irtisanomisaikana. Finnairin mukaan kannustimen maksaa kuitenkin RTG.

Vastalauseena Finnairin ja Finavian toiminnalle irtisanotut harkitsevat luopuvansa tarjotusta sitouttamisbonuksesta.

- Tiedossani ei ole, että työntekijät olisivat suunnitelleet lakkoa tai muita työtaistelutoimia, sanoo RTG Ground Handlingin pääluottamusmies Juha Jaatinen.

Finnairin viestintäpäällikkä Päivyt Tallqvistin mukaan Finnairin toive on, että työntekijät pysyvät töissä irtisanomisaikana. Finnair kuitenkin varautuu siihen, jos näin ei käy, eikä Tallqvist usko tilanteen näkyvän matkustajille laukkujen viivästyksenä.

Finnairin ja Finavian kierrätysjärjestelyissä työpaikkansa menettää yli 30 henkilöä.

Finnairilla ei ole omistusta RTG Groupista.

 

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä