Isompi karppi — parempi maku
Karppi on Suomessa kokonaan istutusten varassa, koska poikaset eivät selviä ensimmäisestä talvestaan. Pienet karpit ovat vetisiä ja ruotoisia.
Pyhtään Siltakylänlahteen ja Huutjärvelle istutetaan karppeja. Tiistaina istutettavat 145 karppia ovat 300-grammaisia ja kaksivuotiaita. Karppi on Suomessa kokonaan istutusten varassa, koska poikaset eivät selviä ensimmäisestä talvestaan.
Karpilla ei ole virallista alamittaa, mutta Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast toivoo kalastajien vapauttavan pienet karpit.
- Kyse on kuitenkin aika kalliista istutuskalasta. Ja sitten nämä pienet karpit eivät ole oikein minkään makuisia. Ne ovat ruotoisia ja vetisiä, Tast kuvailee.
Tastin mukaan karppia kannattaa alkaa ottaa talteen vasta parin kolmen kilon painoisena.
Yli kolmekiloiset karpit ovat herkullisia ja murealihaisia esimerkiksi savustettuina tai uunissa paistettuina. Makua on verrattu muun muassa vasikanlihaan.
- Kasvupotentiaalia on sinne kymmeneen, kahteenkymmeneen kiloon asti niin, että siihen asti on syytä antaa kalan kasvaa, Tast sanoo.
Karppi on isokokoiseksi kasvava, paksuruumiinen särkikala ja yksi maailman suosituimmista viljelykaloista. Suurin Suomesta saatu karppi on painanut 21,4 kiloa.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
