Israel kielsi mainoksista liian laihat mallit
Israelin parlamentti on hyväksynyt lain, joka kieltää hyvin laihojen mallien käytön mainoskuvissa. Päätös on maailman ensimmäinen valtiollinen laki, jolla yritetään kitkeä liiallisen laihuuden ihannointia ja suojelemaan nuoria syömishäiriöiltä.
Uusi laki kieltää kuvat, joissa mallin painoindeksi eli pituudesta ja painosta laskettava suhdeluku on alle 18,5. Laki edellyttää myös, että valokuvissa kerrotaan selvästi, jos malleja on laihennettu kuvankäsittelyn keinoin.
Lakia voimakkaimmin ajaneet kansanedustajat Rachel Adatto ja Danny Danon vertaavat lain terveystavoitteita julkisen tupakoinnin kieltämiseen. Laki on iso edistysaskel anoreksian ja bulimian kaltaisten syömishäiriöiden kitkemisessä, he uskovat.
Danon kertoo olleensa yhteydessä Yhdysvaltain kongressiin, jossa harkitaan vastaavaa lainsäädäntöä.
Ylilaihojen mallien käyttämistä on viime vuosina alettu kaihtaa myös monin paikoin muotimaailmassa. Käänne alkoi vuonna 2006, kun supermalli Ana Carolina Reston kuoli anoreksiaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kiinalaispoliitikko antaa ohjeita ulkomailla matkaaville kansalaisille: Älä syljeskele
Kiinalaispoliitikon mukaan huonosti käyttäytyvät kiinalaiset turistit aiheuttavat harmia maan maineelle. Hänen mukaansa kiinalaisten on käyttäydyttävä ulkomailla paremmin. Yhtenä ongelmana hän nimeää liian kovaan ääneen puhumisen julkisilla paikoilla ja syljeskelyn, kirjoittaa BBC.
Kaksi FBI-agenttia kuoli harjoituksessa
Onnettomuuden syistä ei ole annettu vielä tarkempia tietoja. Turma sattui Virginian osavaltiossa.
Poliisiasemalle iskettiin Irakissa
Paikallisten viranomaisten mukaan kymmenen poliisia kuoli sunnuntaina tehdyissä iskuissa. Tekijöistä ei ole tietoa.
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
Merihätään joutuneet suomalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa
Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että avustava alus luovutti purjeveneeseen polttoainetta ja vettä puolilta öin Suomen aikaa. Purjeveneen päällikön mukaan alus jatkaa matkaansa kohti Bermudaa.
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.