Israel saartoi Gazan kaupungin
Israelin joukot ovat saartaneet Gazan kaupungin ja hallitsevat kaupunkiin johtavia pääteitä.
Joukkojen etenemistä tahdittavat aluetta ravistelevat räjähdykset.
Israelin joukot ja Hamasin taistelijat ovat myös tulittaneet toisiaan. Raskaimmat taistelut on käyty Gazan kaistaleen pohjoisosassa Jabalian ja Beit Lahian lähellä.
Israelin ilmahyökkäyksissä ja taisteluissa on sunnuntaina kuollut ainakin 12 palestiinalaista, joista osa on siviilejä. Lisäksi viisi ihmistä kuoli räjähdyksessä Gazan kaupungin ostosalueella.
Israelin puolustusministerin Ehud Barakin mukaan Israel aikoo laajentaa ja voimistaa hyökkäystään Gazaan niin pitkään kuin on tarpeellista.
- Operaatio ei ole helppo eikä yksinkertainen, Barak sanoi tiedotusvälineille ennen Israelin hallituksen kokousta.
EU lupaa hätäapua Gazaan
Euroopan unioni on luvannut kolme miljoonaa euroa hätäapua palestiinalaisille. Apupaketti sisältää ruokaa, telttoja ja lääkkeitä ja se kuljetetaan perille YK:n avulla.
EU:n humanitaarisen avun komissaari Louis Michel sanoo, että alueen tilanne pahenee päivä päivältä ja pyytää Israelia päästämään avun perille.
Viime vuonna EU avusti palestiinalaisalueita 73 miljoonalla eurolla. 56 prosenttia avusta käytettiin Gazan kaistaleella.
Lentolehtiset kehottivat pakenemaan
Aiemmin päivällä Israel pudotti Gazaan lentolehtisiä, joissa se kehotti kaupungin asukkaita pakenemaan kodeistaan.
Lentolehtisten mukaan Israelin puolustusvoimien täytyy vastata Gazan alueelta tehtyihin terrori-iskuihin toimimalla alueen sisällä. Lentolehtisissä gazalaisia pyydettiin poistumaan alueelta. Silminnäkijöiden mukaan lentolehtisiä pudotettiin joka puolelle Gazan kaupunkia.
Aiemmin lauantaina Israelin tykistö tulitti Gazan kaistaletta. Silminnäkijöiden mukaan tykistöhyökkäys aiheutti Gazan kaupungissa suuren räjähdyksen.
Israel on koonnut maajoukkojaan Gazan rajalle. Ilmaiskut Gazaan ovat kestäneet jo viikon.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.