Itä- ja Pohjois-Suomen poliisiasemat eivät vaarassa
Poliisiuudistus ei uhkaa Pohjois- ja Itä-Suomen harvaanasuttujen alueiden poliisiasemia. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan näiltä alueilta ei ole enää varaa vähentää jo entuudestaan harvassa olevia poliisiasemia.
Maaseudun poliisiasemien lakkautuksista ei edes koituisi kovin merkittäviä säästöjä. Sisäministeri Räsänen ei kuitenkaan voi luvata minkään yksittäisen aseman säilymistä sellaisenaan.
Räsäsen mukaan suurin osa toimitilasäästöistä otetaan 2000-luvulla rakennetuista isoista poliisitaloista etenkin eteläisessä Suomessa. Niissä voidaan supistaa poliisin käytössä olevia tiloja ja vuokrata tarpeettomia tiloja muuhun käyttöön. Säästöjä tilakuluissa syntyy myös muun muassa liikkuvan poliisiin lakkauttamisen myötä. Tarkoituksena on säästää tiloista vuosittain viisi miljoonaa euroa.
Räsäsen mukaan poliisin toimipisteistä ei ole tehty mitään lakkautuslistaa. Poliishallinnon uudistusta valmisteleva työryhmä tekee esityksensä käyttöön jäävistä tiloista vuoden loppuun mennessä. Jokaisen poliisiaseman tilanne selvitetään erikseen. Ratkaisuihin vaikuttavat myös muiden viranomaisten kanssa perustettavat yhteispalvelupisteet. Poliisin käytössä on nyt yli 250 toimipistettä.
Räsänen uskoo, että hallitus pääsee sopuun poliisin hallintouudistuksen päälinjauksista syyskuun loppuun mennessä. Uudistuksen yksityiskohtia päästään valmistelemaan sen jälkeen perustellisemmin.
