Kainuu |

Itä-Kainuu kaipaa uusia kalastajia

Kainuussa on pulaa kalastajista. Ammattikalastajia on kaikkiaan muutamia kymmeniä ja määrä on pysynyt viime vuosina ennallaan. Oulujärvellä tilanne ei ole huono, mutta etenkin Kuhmon seudulle kaivataan lisää ammattilaisia.

Kainuun kalaleaderin aktivaattorin Teuvo Hatvan mukaan varsinkin Itä-Kainuussa ja esimerkiksi Hyrynsalmen reitillä olisi nyt tilausta kalastajille.

- Vesien puolesta siellä on mahdollisuuksia, Hatva miettii.

Teuvo Hatvan mukaan esimerkiksi muuttunut kalalajisto on aiheuttanut katkosta ammattikalastukseen Itä-Kainuussa. Lisäksi vanhempi kalastajapolvi siirtynyt eläkkeelle tai muihin töihin.

- Eikä kalanostajatkaan, kun välimatkat kasvavat, ole olleet niin kiinnostuneita. Nyt luonnonkaloilla on kuitenkin taas kysyntää, Hatva tietää.

Kainuun ammattiopisto aloittaa helmikuussa Kuhmossa kalastajakoulutuksen. Tavoitteena on saada Kainuuseen lisää ammattikalastajia ja näin lisätä luonnonkalan käyttöä.

Vajaan vuoden kestävään koulutukseen valitaan kahdeksan opiskelijaa. Koulutuksesta järjestetään infotilaisuus maanantaina kello 12.30 TE-toimistossa Kuhmossa.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä