Itä-Suomen yliopiston tutkija puolustaa D-vitamiinitutkimustaan
Biokemisti Tarja Nurmen mukaan on tavallista, että kahdella eri analyysimenetelmällä voi tulla erilaisia tuloksia. Marraskuun 16. päivä Itä-Suomen yliopisto myönsi mitanneensa D-vitamiinipitoisuudet puutteellisesti ja pahoitteli aiheuttamaansa kohua.
Itä-Suomen yliopiston biokemisti Tarja Nurmi seisoo kohua aiheuttaneen D-vitamiinitutkimuksensa takana. Hän kertoo Yle Uutisille, että heidän analyysimenetelmänsä tulokset eivät mitätöi akkreditoitujen laboratorioiden eriäviä tuloksia. Hänen mukaansa on tavallista, että kahdella eri analyysimenetelmällä voi tulla erilaisia tuloksia. Nurmen mukaan eriäväisyys voi johtua muun muassa erilaisista käsittelytavoista.
- Valmistajien ja markkinoijien teettämät analyysit akkreditoiduissa laboratorioissa ja niiden esittämät todisteet ovat ilman muuta validia tavaraa ja takaavat heidän tuotteidensa laadun yksiselitteisesti, Nurmi sanoo.
Keskiviikkona riippumattomien tutkimuslaboratorioiden tulosten mukaan kolmen eri D-vitamiinivalmisteen vitamiinipitoisuudet ovat vaatimusten mukaisia.
Rainbown D-vitamiinivalmisteen vitamiinipitoisuus jopa ylittyy hieman kerrotusta. Myös Sana-sol D-vitamiini täyttää laatuvaatimukset. Riippumaton tutkimus tehtiin samasta tuote-erästä kuin Itä-Suomen yliopistossa tekemä tutkimus. Musta Aurinko -tuotteen D-vitamiinimäärät vastaavat myös etikettimerkintöjä.
- Meidän analyysituloksilla ei määritellä sitä, onko joku ravintolisävalmiste kunnossa vai ei. Sen tekee taho, joka on vastuussa tuotteesta, ja tilatessaan analyysin laboratoriosta toimii ehdottoman oikein.
Nurmen mielestä tutkimuksen kiinnostavin vaihe on vielä edessä, kun he tutkivat, mistä erilaiset tutkimustulokset johtuvat. He aikovat analysoida näytteiden sisältöä samalla tavalla kuin muut laboratoriot.
He ovat myös pyytäneet ulkopuolisia asiantuntijoita arvioimaan tutkimuksen menettelytapoja. Nurmen mukaan toistaiseksi mitään selkeitä virheitä ei ole löytynyt.
Hän sanoo, että yliopiston ja akkreditoitujen laboratorioiden välisiä tuloksia ei ole tällä hetkellä mielekästä vertailla.
- Jos mietitään valmistuserää niin siellä (laboratorioissa) varmaan otetaan näytteitä monesta kohtaa. Se on eri asia, kun me ikään kuin kuluttajana menemme kauppaan, ostamme purkin ja katsomme, mitä sen sisällä on.
Lisätty 16.11. klo 14.35: Itä-Suomen yliopisto myönsi, että D-vitamiinitutkimuksessa käytetty mittausmenetelmä oli puutteellinen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin tänään
Sää on epävakaista maan etelä-ja keskiosissa, jonne on sunnuntaina luvassa lämmön lisäksi sade-ja ukkoskuuroja. Aurinko pilkahtaa myös välillä pilvien lomasta.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
