Vaikka Mikkelin Haukivuoren perukoilla asuvien Roope ja Ville Nenosen koulupäivä alkaa vasta yhdeksältä, pojat odottavat jo pari tuntia aikaisemmin kyyditystä kotitalonsa pihalla.

Oma kyläkoulu lakkautettiin pari vuotta sitten. Koulumatka piteni viidestätoista kilometristä liki 40 kilometrin mittaiseksi. Nyt Roope ja Ville istuvat takseissa, busseissa ja seisovat pysäkeillä kyytiä odottaen kaksi ja puoli tuntia - joka päivä.

- Lueskelen kirjoja matkalla ja välillä luen kokeisiin, kertoo mikkeliläiskoululainen Roope Nenonen.

- Sanovat välillä että väsyttää, ei jaksa, mutta se on olosuhteiden pakosta mentävä. Ja kun ihmistä väsyttää niin kyllä se menee nukkumaan, jatkaa poikien äiti Auli Nenonen.

Poikia lähellä olleen Nykälän kyläkoulun sulkeminen vei mukanaan myös luistinradat, hiihtoladut ja kerhot. Pitkien matkojen vuoksi syrjäseutulaiset näkevät kavereitaan vain harvoin koulupäivien ulkopuolella. Myös muu sosiaalinen verkosto ja harrastaminen jäävät laimeaksi.

- Pitää läksyt tehdä illalla ja on niin pimeääkin ulkona, että ei paljon nää mittään siellä harrastaa. Joskus keväällä tulee aina lenkillä käytyä, miettii Ville Nenonen.

- No ei siinä paljon ehdi ystäviä näkemään. Viikonloppuna jos vanhemmat vie niin sitten. Lapset tietää mikä meidän työ on niin ei lapset edes oleta, että sieltä lähdetään ihan noin vain, kertoo Auli Nenonen.

Monet ovat vastaavanlaisessa tilanteessa olevat perheet ovat muuttaneet lähemmäksi lasten koulua. Nenosten kohdalla muuttaminenkaan ei ole yksinkertainen ratkaisu.

- Joku on sitäkin kyllä ehdottanut, mutta on todennut, että on hyvin hankalaa lähteä maatilaa siirtämään keskustaan. Ei sekään mikään helpoin homma ole, pohdiskelee Auli Nenonen.