Itäisen Suomenlahden eliöstö odotettua monipuolisempaa
Metsähallitus kartoittaa merialueiden tilaa parhaillaan Itäisellä Suomenlahdella. Meribiologi Maiju Lankin mukaan arvokkaita eliöyhteisöjä on varsinkin kansallispuistojen saarien edustalla.
Itäinen Suomenlahti on merenalaiselta lajistoltaan odotettua runsaampi. Metsähallitus kartoittaa parhaillaan omistamiensa merialueiden tilaa koko rannikkoalueella, mm. Virolahden ja Loviisan välillä.
Meribiologinen suunnittelija Maiju Lanki sanoo, että neljä vuotta sitten alkanut kartoitus on antanut paljon uutta tietoa vieraslajien levinneisyydestä itäisellä Suomenlahdella ja kuvan sen hämmästyttävän monimuotoisesta merenalaisesta eliöstöstä. Itämeren eliöstöä rikastuttaa Lankin mukaan se, että siinä viihtyyvät monet sekä makean, että suolaisen meren lajit.
Merenpohjan pinnanmuodostusta ja eliöstöä ei aikaisemmin ole kartoitettu. Tietoja on tarkoitus käyttää ainakin öljyonnettomuuksiin varauduttaessa. Erityisen arvokkaita eliöyhteisöjä on Maiju Lankin mukaan Itäisen Suomenlahden kansallispuiston saarien edustalla.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit
Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten
Sinilevä on yksi maailman vanhimmista eliöistä. Sen myrkyllisyyden tarkkaa syytä ei vieläkään tiedetä. Levälauttojen kasvaminen kesällä ei ole kokonaan kiinni lämpötilasta.
Raja-aitaa ei haluta haravoida – kuusiaidasta "uusi buumi"
Pihojen reunuksille halutaan nyt helppohoitoisia pensas- ja havuaitoja. Valintakriteereinä ovat lisäksi nopea kasvuisuus sekä tuuheus.
EU:n uimarantaraportti: Kyproksessa ja Italiassa puhtaampaa vettä kuin Suomessa
Kymmenessä EU-maassa uimavesien laatu oli erinomainen. Suomi kuuluu tähän joukkoon, mutta edellä on useita maita.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
