Ulkomaat |

Italia pulassa tunisialaispakolaisten kanssa

Italiaan on rantautunut viime viikkoina tuhansia tunisialaisia täyteen ahdetuissa kalastajaveneissä. Italia pelkää tulijoiden määrän vain kasvavan ja vaatii Euroopan unionilta toimia, jotta pohjoisafrikkalaisten pakolaisten tulva Italiaan saadaan loppumaan.

Italian sisäministeri Roberto Maroni pelkää humanitaarista katastrofia, mutta varoittaa laittomien maahantulijoiden olevan myös riski Euroopan sisäiselle turvallisuudelle.

- Toki ihmiset etsivät turvaa maan epävakaan tilanteen takia. Pelkään kuitenkin, että tulijoiden joukossa on myös terroristeja ja rikollisia, jotka pakenivat mielenosoitusten aikana Tunisian vankiloista.

Italia pyytääkin EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexia aloittamaan partioinnin Tunisian rannikon läheisyydessä. Italian mukaan se ei selviydy enää tilanteesta yksin.

Italian rajavartioston kiinni ottamat ihmiset on kuljetettu vastaanottokeskuksiin Sisiliaan ja Italian mantereelle.

Tuhannet tunisialaiset ovat paenneet maan levottomuuksia Italiaan tammikuun puolen välin jälkeen.

Tunisiaa 23 vuotta itsevaltaisesti hallinnut presidentti Zine El Abidine Ben syöstiin mielenosoitusten jälkeen vallasta ja hän pakeni maasta.





Lähteet:
AP, AFP

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä