Italian uusi valtiovarainministeri: Näin pelastamme maamme talouden
Italian uusi valtiovarainministeri Vittorio Grilli on paljastanut, miten maa aikoo saada taloutensa takaisin tasapainoon. Torstaina virassaan aloittanut ministeri antoi ensimmäisen haastattelunsa tänään sanomalehti Corriere della Seralle.
Italian uusi valtiovarainministeri Vittorio Grilli on tänään antanut ensimmäisen haastattelunsa italialaiselle sanomalehdelle Corriere della Seralle. Grilli paljasti lehdelle, kuinka maa aikoo pyristellä irti syvenevästä kriisistä ja saada taloutensa taas tasapainoon.
Valtiovarainministeri kertoi lehdelle, että Italia aikoo lyhentää valtionvelkaansa 20 prosenttia eli viidesosan vuoteen 2018 mennessä. Grillin mukaan avain talouskriisistä selviämiseen on nopean valtionvelan lyhentämisen ja talouskasvun yhdistelmässä.
Hallitus aikoo pyrkiä päämääräänsä myymällä valtion omaisuutta ja yksityistämällä sitä vuosittain 15-20 miljardin arvosta. Lisäksi hallitus pyrkii yhden prosentin talouskasvuun, Grilli kertoi lehdelle.
Grilli lupaili myös, että Italian hallituksen toteuttama taistelu veronkiertoa vastaan tuo valtiolle tänä vuonna yli kymmenen miljardia euroa.
Italian talous kuihtuu enemmän kuin odotettiin
- Italian talous tulee supistumaan tänä vuonna lähes kaksi prosenttia, Grilli myönsi haastattelussa.
Tämä on enemmän kuin Italian hallitus on aiemmin ennustanut. Vielä huhtikuussa Italian hallitus arvioi, että maan talous kutistuu tänä vuonna 1,2 prosenttia, ja aiemmin tänä vuonna arvio oli vain 0,4 prosenttia. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF puolestaan on ennustanut, että Italian talous tulee supistumaan 1,9 prosenttia vuonna 2012.
Italian syventyvästä talouskriisistä huolimatta Grilli vakuutti lehdelle, että maan budjetti on hallinnassa. Hänen mukaansa markkinat eivät vain vielä ole ymmärtäneet Italian yrityksiä tasapainottaa talouttaan.
- Italia on tehnyt lyhyessä ajassa enemmän rakenteellisia uudistuksia kuin mikään muu kriisimaa, uusi ministeri kehaisi.
Italian pääministeri Mario Monti nimitti Grillin valtiovarainministerin tehtävään tämän viikon torstaina. Samalla Monti luopui itse valtiovarainministerin tehtävän hoidosta, mutta on kertonut aikovansa pitää maan talouspolitiikan edelleen lujasti otteessaan.
Grilli on toiminut aiemmin Montin virkamieshallituksessa ministerin varamiehenä. Hän on entinen Yalen yliopiston taloustieteen professori, ja on muun muassa johtanut Italian valtiovarainministeriötä vuosina 2005-2012.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
Tarjolla 250 työpaikkaa verovapaana – Finnair auttaa rekrytoinnissa
Finnair arvioi, että lähitulevaisuudessa irtisanomistarvetta ei ole yhtiön tekniikasta.
OP-Pohjolan sivut kaatuivat tunneiksi
Verkkopankki oli pois käytöstä kaikkiaan kolme tuntia teknisen vian takia. Häiriöt kiusasivat pankkipalvelua aamulla ja iltapäivällä.
Saksan talousluottamus palailee
Tarkkaan seurattu Ifo-indeksi kääntyi odottamattoman voimakkaasti. Tämä saattaa luvata hyvää euroalueen suurimpaan talouteen.
