Italiassa puuhataan pätkäsotilaat sallivaa lakimuutosta
Nykyisin miessotilaiden ja -poliisien on oltava vähintään 165 senttiä ja naispoliisien ja -sotilaiden 161 senttiä pitkiä. Lakimuutosta vastustavan parlamentaarikon mukaan pienikokoiset sotilaat saattavat Italian häpeään.
Italiassa valmistellaan lakimuutosta, joka päästäisi jatkossa myös lyhyet poliisin tai sotilaan ammattiin. Nykyisin miesten on oltava vähintään 165 senttiä ja naisten 161 senttiä pitkiä.
Kaksi sardinialaista parlamentaarikkoa pyysi hallitusta muuttamaan lakia saatuaan vuosien ajan lukuisia kirjeitä urahaaveensa puuttuvien senttien vuoksi hautaamaan joutuneilta.
- Olen jo kauan saanut kirjeitä nuorilta, jotka ovat joutuneet luopumaan unelmastaan yhden tai kahden sentin vuoksi, muutosta ehdottanut Salvatore Cicu kertoo.
- Lyhyet ihmiset voivat suoriutua joistakin tehtävistä pitkiä paremmin, sanoo muutosta kannattava vasemmistopoliitikko Maria Grazia Lagana.
Lakimuutos on kuitenkin kohdannut myös vastustusta, sillä osa parlamentaarikoista epäilee sen pilaavan sotilaiden ja poliisien maineen.
- Lyhyet sotilaat sopivat sotaan kiinalaisia vastaan, mutta ovat häpeäksi sodassa venäläisiä ja amerikkalaisia vastaan, tyrmää Pohjoisen liiton poliitikko Giacomo Chiappori.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltettiin taas autoja - Husbyssa grillattiin makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
IMF:n johtaja Lagarde vältti syytteet - kuullaan todistajana
Lagarde sanoo toimineensa aina lain mukaan.
Japanin hallitus huhuista: Emme ole tietoisia kummituksista
Joulukuussa virassaan aloittanut pääministeri Shinzo Abe ei ole muuttanut virka-asuntoonsa, mikä on herättänyt ihmetystä.
