Itämeri maailman radioaktiivisin merialue
Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden takia merialueen radioaktiivisuuspitoisuudet ovat kohoneet huomattavan korkeiksi. Niiden uskotaan kuitenkin laimenevan nopeasti Tyyneen valtamereen. Sen sijaan Itämeressä radioaktiivisuus pysyy vielä pitkään korkeana 25 vuotta sitten sattuneen Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi.
Säteilyturvakeskus tutkii jatkuvasti Itämeren säteilytilannetta. Esimerkiksi Olkiluodon ydinvoimalan edustalta pyydetyissä ahvenissa on kymmenenkunta becquerelia kiloa kohti. Lukema on kaukana riskirajasta. Kalaa ei saa myydä, jos pitoisuudet ovat 600:n becquerelin luokkaa.
- Itämeren korkeat cesium-137 -pitoisuudet johtuvat suurelta osin Tsernobylin laskeumasta. Myös kylmän sodan aikaiset ydinkokeet vaikuttavat yhä, STUK:n johtaja Tarja K. Ikäheimonen sanoo.
Säteily myös pysyy meressä, koska Itämeri on matala ja sen vesi vaihtuu hitaasti, toisin kuin suurissa valtamerissä. Itämeren rantavaltioiden ydinvoimaloiden osuus säteilyyn on vähäinen.
Sisäjärvien kaloja kannattaisi syödä vain pari kertaa viikossa
Tsernobylin vimeiset säteet haihtuvat Itämeren vedestä noin sadassa vuodessa. Pohjaan kertynyt radioaktiivinen cesium on poissa kolmen sadan vuoden kuluttua. Silti vaikutus kaloihin on olematon ja saalista voi huoletta syödä, johtaja Ikäheimonen vakuuttaa.
Itämerta kohtalokkaampaa Tsernobyl oli laskeuman alle joutuneille keskisen Suomen matalille järville. Niiden kalaa suositellaan edelleen syötävän vain pari kertaa viikossa.
- Merikalassa on säteilyä muutama becquerel kilossa, mutta sisävesien kalassa muutamia tuhansia, pyyntipaikasta riippuen, Ikäheimonen vertaa.
Suomalaisten suurin säteilyn uhka on kuitenkin huoneilmaan maaperästä tuleva radon. Se voitaisiin estää oikealla rakennustekniikalla. Radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään kuolee joka vuosi 300 ihmistä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.