Kotimaa |

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia vietetty talvisessa säässä

Suomi juhlii itsenäisyytensä 95-vuotista taivalta. Juhlallisuuksia on ollut eri puolilla maata.

Ylioppilaiden soihtukulkue marssii kadulla.
Ylioppilaiden soihtukulkue marssi itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Itsenäisyyspäivää vietetään eri puolille Suomea. Juhlallisuudet alkoivat Tähtitorninmäellä, kun Suomalaisuuden liitto järjesti valtakunnallisen itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuuden. Aamupäivällä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) laski valtioneuvoston seppeleen sankarihaudoille Hietaniemen hautausmaalla.

Puoliltapäivin tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui itsenäisyyspäivän ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Tuomiokirkossa.

Vähävaraisten juhlaa on vietetty Hakaniemen torilla Helsingissä.

Iitsenäisyyspäivän paraati järjestettiin iltapäivällä Kouvolassa. Paraatiin osallistui noin 900 sotilasta ja 45 ajoneuvoa. Mukana oli joukkoja kaikista puolustushaaroista. Paraatin otti vastaan Pääesikunnan päällikkö vara-amiraali Juha Rannikko. 

Linnanjuhlat uuden presidentin voimin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen isännöi ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa Presidentinlinnassa.

Vastaanoton teemana on Suomalaisia tekoja ja työtä. Teeman mukaisesti vastaanoton kutsuvieraissa on huomioitu henkilöitä, jotka tekojensa ja työnsä kautta ovat edistäneet Suomen ja suomalaisten hyvinvointia. Kutsuttujen joukossa onkin muun muassa työntekijöitä yli 50:stä eri ammattiryhmästä sekä yrittäjien edustajia pienyrittäjistä suuriin työllistäjiin, start-up- ja kasvuyrityksiin sekä maatalousyrittäjiin.

Sotaveteraaneja ja lottia on kutsuttu vastaanotolle tänä vuonna aiempaa enemmän. Kulttuurivaikuttajien ja urheilijoiden valinnoissa on painotettu teeman mukaista ansioitumista tekojen ja työn kautta.

Perinteiseen tapaan vastaanotolle on myös kutsuttu hallituksen jäsenet, kansanedustajat, Euroopan parlamentin suomalaisjäsenet, valtion korkeimpia virkamiehiä sekä Suomeen akkreditoitu diplomaattikunta. Kutsuvieraiden joukossa on lisäksi eri tavoin ansioituneita suomalaisia sekä presidenttiparin vuoden aikana tapaamia henkilöitä. Kutsuvieraita on kaikkiaan hieman alle 1800.

Juhlavastaanoton kättelyn aikana taustamusiikista ja myöhemmin illalla tanssimusiikista Valtiosalissa vastaa Kaartin Soittokunta, jota johtavat puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä, Kaartin Soittokunnan päällikkö, musiikkimajuri Raine Ampuja sekä musiikkikapteeni Ville Paakkunainen. Kevyempää tanssimusiikkia soittavan Kaartin Soittokunnan Combo-yhtyeen laulusolistina on Marika Tuhkala.

Linnan kolmannen kerroksen Keltaisessa salongissa kuullaan tämänvuotisen teeman mukaisesti suomalaista modernia kansanmusiikkia, jota esittää Saaga Ensemble -yhtye.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä