Tiede

”Ja pitkä puhallus” – Maailman ensimmäinen alkometri keksittiin humalassa

Saksalaisen Dräger-yhtiön henkilökuntajuhlissa kinattiin 50-luvun alussa siitä, kuka on eniten humalassa. Kiistan seurauksen syntyi maailman ensimmäinen puhallettava alkoholitesteri, jota on valmistettu yli 30 miljoonaa kappaletta. Keskiviikkona tehdas valmisti viimeisen laitteen.

Saksalainen liikennepoliisi puhalluttamassa autoilijaa 50-luvulla Dräger-yhtiön historiallisen arkiston kuvassa.
Saksalainen liikennepoliisi puhalluttamassa autoilijaa 50-luvulla Dräger-yhtiön historiallisen arkiston kuvassa. Kuva: Drägerwerk AG & Co.

Drägerin insinöörien hirveästä humalasta alkunsa saanut keksintö Alcotest-Röhrchen esiteltiin 1953. Kolmen vuoden kehittelytyön tuloksena syntyi lasiputken ja pussin sisältävä kaupallinen tuote. Suomessa näillä laitteilla puhallutettiin kuljettajia 60-luvulta 70-luvun puoliväliin saakka. Saksassa se säilyi poliisin työkaluna aina 90-luvulle.

Pienestä putkesta nimensä saaneen laitteen alkoholintunnistus perustui kemiaan. Laitteen pussi oli pelkästään sitä varten, että poliisi pystyi kontrolloimaan puhalluksen määrää. Kun pussi oli pinkeä, oli puhalluskin tarpeeksi pitkä.

Itse alkoholintunnistus perustui keltaiseen ioniyhdisteeseen kaliumdikromaattiin sekä rikkihappoon. Ennen puhallutusta poliisi rikkoi lasiputken molemmat päät ja asensi toiseen päähän suppilon, jotta asiakas ei satuttaisi huuliaan ampullin reunaan.

Jos putkeen puhaltajan uloshengitysilmasta löytyi alkoholia, muuttui keltainen vihreäksi. Lasiputken keskellä oli viiva. Siitä pystyi arvioimaan humalan tilan.

Saksassa on sanonta Schnapsidee eli idea, joka voi tulla mieleen vain humalassa

Suomessa promillerajat tulivat käyttöön 1977. Ennen sitä ajokunnon määritys oli vaivalloista ja kiusallistakin. Kun poliisi totesi putken sisällön muuttuneen vihreäksi ja viivamerkinnän ylittyneen, oli edessä lääkärireissu.

Verikokeen lisäksi lääkäri teki kliinisiä kokeita. Rattijuopoksi epäilty joutui esimerkiksi poimimaan tulitikkuja lattialta yhdellä kädellä tai tökkimään itseään sormella nenään. Lopuksi lääkäri antoi kliinisen lausunnon.

Vuonna 1889 perustettu Dräger tekee edelleen alkoholi- ja huumevalvontalaitteita, joita myös Suomen poliisi käyttää. Nykyään ne ovat digitaalisia ja huomattavasti tarkempia. Viimeiset kemialliset alkometrit ovat menneet enimmäkseen Sri Lankaan.

Drägerin tehtaalla Saksan Lyypekissä tunnelma oli keskiviikkona haikea. Laitteita tehtiin yli 60 vuotta ja yli 30 miljoonaa kappaletta. Kone, joka laitteita valmisti, romutetaan lähipäivinä. Yhtiö ei alkometrin historiaa häpeä, vaikka tarve sille keksittiinkin kännissä.

Saksan kielessä vakiintunut sanonta Schnapsidee kuvaa oivallusta, jota ei voi saada selvin päin. Yleensä sillä tarkoitetaan toilailuja.

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä