Jäähdyttävä tekojärvi leviää pian Helsingin ydinkeskustan alle
Helsingin Energia on aloittanut kaukojäähdytysaltaan rakentamisen Helsingin keskustaan. Esplanadin puiston kohdalle yli 40 metrin syvyyteen sijoittuvasta altaasta tulee yli kaksi kertaa Pasilan tekoaltaan kokoinen.
Parhaillaan keskustassa ovat meneillään altaan louhintatyöt, jotka voivat aiheuttaa ympäristössä jonkin verran tärinää ja melua.
Projektipäällikkö Atte Kallion mukaan hanke on mittava.
- Jäähdytysallas, eli maanalainen järvi, on 80 metriä pitkä, 40 metriä syvä ja 8 metriä leveä. Eli sinne tulee 25 miljoonaa litraa vettä, Kallio luettelee altaan strategisia mittoja.
Kysyntää kaukojäähdytykselle riittää
Pasilan jäähdytysallas otettiin käyttöön vajaa vuosi sitten. Kokemuksesta on ollut apua keskusta-altaan suunnittelussa.
- Eivät ne lasten leikkiä ikinä ole tällaiset isot miljoonaprojektit, että ihan tosissaan tässä saa suunnitella laitosta, mutta toki Pasilan kokemuksista on hyötyä ja saamme siitä paljon otettua mallia ja hyviä käytäntöjä, Kallio kertoo.
Allas jäähdytetään öisin ja päivisin jäähdytysenergiaa puolestaan puretaan. Altaan on määrä olla käyttökunnossa keväällä 2015.
- Asiakasmäärä kasvaa koko ajan. Se on hirveän hyvä, koska näin saamme kiinteistökohtaiset jäähdytyslaitteet pois katoilta ja tämmöistä ekotehokasta ja kaupunkikuvaa parantavaa kaukojäähdytystä otettua käyttöön enemmän ja enemmän, Kallio kuvailee.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
Merituulipuiston kohtalo ympäristöministeriön käsissä
Inkoon ja Raaseporin merituulivoimaloiden rakentaminen on päätynyt ympäristöministeriön käsittelyyn. Vuosia alueelle haviteltu kymmenien voimaloiden kokonaisuus ei ole herättänyt innostusta kunnissa. Tuulivoimayritys vaatii nyt ministeriöltä pakkotoimia hankkeen toteuttamiseksi.
Veolian bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu viikonloppuna
Tiistaina työpaikoiltaan ulosmarssineet Vantaan varikon kuljettajat ovat tyytymättömiä uuteen työvuorokiertoon. Asiasta on yritetty neuvotella koko viikon, mutta sopua ei ole saatu aikaan.
Erilaisessa mielenosoituksessa kiitetään maita hyvistä asioista
Hyvänmielenosoituksessa kierretään suurlähetystöissä kiittämässä hyvistä keksinnöistä. Tapahtuma keräsi viime vuonna paikalle yli 300 ihmistä.
Yhdeksäs Ravintolapäivä houkuttelee herkkujen ystäviä
Tänään lauantaina järjestettävään Ravintolapäivään on ilmoittautunut jo yli 1 500 erilaista pop-up-ravintolaa eri puolilla maailmaa.
Jakomäentiellä asuntopalo - liekit löivät parvekkeelta
Pelastuslaitos on sammuttanut tulen asunnon parvekkeelta. Tuli levisi parvekkeen kattorakenteisiin ja levitti savua sisälle asuntoon, mutta henkilövahinkoja ei tapahtunut.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
